TIEDOTTEET
 

Digimuseon tiimi esittäytyy

Digimuseotiimissä työskentelee tänä syksynä kehittämisasiantuntijana Heikki Aittala (vasemmalla), projektikoordinaattorina Jaakko Vintturi (keskellä) ja liiketoimintapäällikkönä Anne Mäkijärvi (oikealla).

Digimuseotiimi on saanut uutta vahvistusta riveihinsä. Syksyllä tiimi keskittyy uusien näyttelysisältöjen hankkimiseen ja kuluttajamarkkinointiin. 

Heikki Aittala on aloittanut 1.8.2021 työt kehittämisasiantuntijana Digimuseon tiimissä. Aittalan työtehtävät liittyvät museoasiakkuuksien koordinointiin, sisällöntuotantojen ohjaukseen, käyttäjätukeen ja -koulutukseen sekä palvelun kehittämiseen. 

Aittala on valmistunut Lapin yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan matkailututkimus. Lisäksi hän on opiskellut töiden ohessa museologiaa, johtamista ja palvelumuotoilua. Aittala on työskennellyt aikaisemmin Museokeskus Vapriikissa, Kansallismuseossa, Tampereen taidemuseossa sekä Muumimuseossa. Hän on myös toiminut projektipäällikkönä Tampereen kaupungin digihankkeessa. Aittalalla on monipuolinen kokemus museoiden arjesta ja palveluista sekä digitaalisten palvelujen kehittämisestä. 

Aittala toimii Janne Tielisen vanhempainvapaan sijaisena 31.12.2021 asti. 

Projektikoordinaattori Jaakko Vintturi aloitti Digimuseon tiimissä toukokuun lopussa 2021. Vintturi aloittaa syksyllä Aalto-yliopiston Informaatioverkostojen koulutusohjelmassa neljännen opiskeluvuotensa ja jatkaa Digimuseon tiimissä opintojensa ohella. Opinnot sisältävät muun muassa tietotekniikkaa, palvelumuotoilua ja tuotantotaloutta. 

Vintturin työtehtäviin kuuluvat esimerkiksi Digimuseo.fi-sivuston ylläpito, viestinnälliset tehtävät sekä käyttäjätuki ja -koulutus. 

Liiketoimintapäällikkö ja tiiminvetäjä Anne Mäkijärvi siirtyi toukokuussa 2021 työskentelemään täysipäiväisesti Digimuseon parissa. Mäkijärvi on ollut alusta lähtien mukana Digimuseon kehittämisessä. Ennen Digimuseota Mäkijärvi työskenteli John Nurmisen Säätiöllä pilotoiden Loki-palvelua, josta sittemmin kehittyi koko museoalaa palveleva Digimuseo.fi. 

Mäkijärvi on työskennellyt pitkään kulttuuripalveluiden markkinoinnin ja palvelukehityksen parissa. Vuosien kokemus peli- ja kustannusalalta (Panvision, Bonnier/Tammi) sekä digitaalisten palvelujen rakentamisesta (Elisa/Elisa Kirja ja Habbo) antavat vahvan pohjan museoalan digitalisaation edistämiseen. 

Digimuseon sosiaalisesta mediasta vastaa Jenni Blomqvist. Blomqvist on työskennellyt aiemmin muun muassa John Nurmisen Säätiöllä viestintäkoordinaattorina.

Digimuseo.fi -sivustosta julkaistiin uusi versio kesäkuussa

Kesäkuussa uudistuneella Digimuseo.fi-sivustolla museoiden näyttely- ja opastussisällöt luodaan ja julkaistaan kunkin museon omalle museosivulle. Museot saavat jatkossa käyttöönsä omat käyttäjätunnukset ja vastaavat itse omien sisältöjensä hallinnasta. Tämä antaa vapaammat kädet esimerkiksi suosiotaan kasvattavien virtuaaliopastusten tuotteistamiseen ja niiden myynnin lisäämiseen. 

Ryhmäopastusten rinnalle verkkokauppaan tuotiin uutena tuotteena myös avoimet yleisöopastukset. Uudistettu verkkokauppa mahdollistaa museoiden virtuaalinäyttelyiden ja opastusten sisäänpääsyn myynnin museoiden itse määrittelemällä hinnalla. 

Sivustorakennetta on uudistettu ja näyttelysisällöt ovat asiakkaalle helposti löydettävissä ja tutustuttavissa. Myös opastukseen liittyviä toimintoja on yksinkertaistettu: nyt kaikki virtuaaliopastuksen ostamisesta kierrokselle osallistumiseen tapahtuu näppärästi Digimuseo.fi -sivulla. 

Syksyn tavoitteet 

Digimuseo.fi:n kehitystyö on jatkuva prosessi, mutta syksyn painopiste on erityisesti uusien näyttelysisältöjen hankkimisessa. Lisäksi kuluttajamarkkinointiin panostetaan aiempaa enemmän. Tavoitteena on, että yhä suurempi yleisö löytää mielenkiintoisia ja monipuolisia näyttelysisältöjä yhä laajemmasta valikoimasta – edelleen kotisohvaltaan. 

Tervetuloa toteuttamaan näyttelyitä uudella tavalla! 

Lisätietoa antavat: 
Liiketoimintapäällikkö Anne Mäkijärvi
puh. 040 553 5835, anne.makijarvi@digimuseo.fi 
Digimuseo.fi / Yhteinen perintö Oy 

Kehittämisasiantuntija Heikki Aittala 
puh. 044 430 0706, heikki.aittala@digimuseo.fi 
Digimuseo.fi / Yhteinen perintö Oy 

Digimuseo 

Digimuseo.fi:n toiminnasta vastaa yhteiskunnallinen yritys Yhteinen Perintö Oy. Sen omistajia ovat Suomen museoliiton hallinnoima FMA Creations Oy ja John Nurmisen Säätiö. Yhteinen Perintö Oy:n visiona on olla kulttuuriperinnön digitaalisten palveluiden ensisijainen toimittaja. Yrityksen tavoite on auttaa museoita menestymään digitaalisessa toimintaympäristössä. 

Suomen museoliitto 12.8.2021