Osallistu Euroopan komission kyselytutkimukseen kulttuuriperint÷alan digitalisaatiosta

Euroopan komissio haluaa selvittää näkemyksiä digitoinnista kulttuuriperintöalalla. Kyselytutkimuksen tuloksia hyödynnetään uusien suositusten, rahoituksen ja painopisteiden suunnittelussa.

Euroopan komissio toivoo EU:n jäsenvaltioiden kansallisten ja alueellisten kulttuuriperintötoimijoiden vastaavan kyselyyn digitoinnin merkityksestä ja tukemisesta. Kyselyn pohjalta komissio luo uuden suosituksen kulttuuriaineiston digitoinnista ja verkkosaatavuudesta, edellinen suositus on vuodelta 2011.

Uudella suosituksella halutaan vastata kulttuuriperintöalan tarpeisiin ja haasteisiin jatkuvien teknologisten edistysaskeleiden aikakaudella. Myös koronaepidemia on johtanut alalla uusiin toimintatapoihin, mikä entisestään lisää kartoituksen tärkeyttä.

Euroopan komissio toteaa, että kulttuuriperinnön korkealaatuinen digitointi tarjoaa merkittävää tukea eurooppalaisen kulttuuriomaisuuden säilyttämiselle, kunnostamiselle ja edistämiselle. Verkkoon digitoitu kulttuuriperintö on arvokasta esimerkiksi koulutukselle, tutkimukselle ja harrastajille, minkä lisäksi se tuo näkyvyyttä Euroopan kulttuuriselle monimuotoisuudelle.

Kyselyyn voi vastata 14.9.2020 saakka täällä. Vastaaminen edellyttää oman tilin luomista.

Lisätietoa kyselystä Euroopan komission sivuilla.

 

Suomen museoliitto 25.8.2020

Siirry sivun alkuun