Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Museoiden kävijämäärät vahvassa nousussa – kasvu painottuu maksullisiin kävijöihin

Museot kiinnostavat kaikenikäisiä. Kuva: Ella Karttunen

Museoiden kävijämäärät kasvoivat vuonna 2019 seitsemällä prosentilla eli 508 000 kävijällä. Viime vuonna museoissa vieraili kaikkiaan 7,64 miljoonaa kävijää. Tiedot perustuvat Museoviraston äskettäin julkaisemaan Museotilastoon.

Maksulliset käynnit lisääntyneet

Museokävijöiden määrän kasvu tuli erityisesti maksullisista kävijöistä, joiden määrä kasvoi 520 000:lla (15 %) museokäynnillä. Ilmaisten kävijöiden määrä puolestaan laski 11 000, mikä tarkoittaa, että maksuttomien kävijöiden määrä kaikista kävijöistä pieneni 51 prosentista 48 prosenttiin. Maksuttomiin kävijäryhmiin kuuluvat esimerkiksi lapset ja erilaiset opintoryhmät.

Maksullisten kävijöiden kasvun merkittävin tekijä on Museokortti. Museokortti-kävijöiden osuus maksullisista kävijöistä oli 35 prosenttia (vuonna 2018 28 %). Museokortti-vieraiden määrä kasvoi 417 000 kävijällä. Museokortin suosion kasvusta huolimatta myös yksittäislippujen myynti kasvoi 100 000:lla.

”Viime aikoina on kysytty, vähentääkö Museokortti museoiden myymiä yksittäisiä pääsylippuja. Tilastot eivät tätä oletusta tue”, toteaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Museoviraston tilastot museoiden taloudesta valmistuvat kesäkuussa 2020. Kävijämäärän kasvun painottuminen maksullisiin kävijöihin ennakoi sitä, että pääsymaksutulot ovat jopa kävijämääriä vahvemmassa kasvussa.

Museoilmiö jatkunut jo vuosia

Koko 2010-luku oli museoiden kävijämäärien ja käytön vahvan kasvun aikaa. Museoiden kokonaiskävijämäärä nousi vuosikymmenen aikana kaikkiaan 2,6 miljoonalla kävijällä. Se tarkoittaa, että kasvuprosentti oli tasan 50. Museoiden yhteiskunnallisen tehtävän näkökulmasta on tärkeää, että maksuttomien museokäyntien määrä on kasvanut samassa tahdissa maksullisten käyntien kanssa.

Lähde: Museotilasto 2019, alustavat tiedot: käynnit ja avoinnaolo museokohteittain

Lisätietoja

pääsihteeri Kimmo Levä
puh. 040 166 2816
kimmo.leva@museoliitto.fi

Suomen museoliitto 6.2.2020