Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Museokortti Suomeen vuonna 2015!

Koko Suomen kattava Museokortti toteutuu! Suomen museoliiton hallituksen 11.12.2014 tekemän päätöksen johdosta Museokortti-järjestelmä rakennetaan. Tähän mennessä yhteensä 155 museota ympäri Suomen on lähtenyt mukaan koko museokenttää hyödyttävään museokorttijärjestelmään.

Ostopäivästä vuoden voimassa oleva Museokortti on henkilökohtainen pääsylippu, jolla voi vierailla suomalaisissa museoissa niin monta kertaa kuin tahtoo. Museokortti on, ainakin aluksi, fyysinen, luottokorttia muistuttava lippu. Museokortti tulee myyntiin toukokuussa. Nettimyynti on mahdollista huhtikuun aikana, jolloin ensimmäiset kortit ovat asiakkailla jo toukokuun alussa.

Museokortti -järjestelmän rakentaminen vuoden 2015 alussa aloitetaan sopimusten lähettämisellä museoille sekä vielä järjestelmän ulkopuolelle jääneiden museoiden kontaktoinnilla. Järjestelmän perustamisen ja ylläpidon organisointi ja kortin lanseerauksen suunnittelu tapahtuu tammi-maaliskuun aikana. Kortin lanseerausmyynti aloitetaan huhti-toukokuussa. Lukulaitteet toimitetaan museoihin maalis-huhtikuussa. Museokortin markkinointimateriaalit museot saavat käyttöönsä huhtikuussa.

Yhtenäistä kassajärjestelmää ei tarvita. Riittää, että uusi myyntituote lisätään olemassa olevaan kassajärjestelmään. Korttien luku- ja latauslaitteet toimittaa Suomen museoliitto avaimet käteen periaatteella. Järjestelmä toimii museoissa, joissa on internet-yhteys. Kun museokäynti "maksetaan" aiemmin ostetulla Museokortilla, käteinen ei vaihda omistajaa. Lukulaite välittää tiedon vierailusta Suomen museoliiton ylläpitämään tietojärjestelmään samaan tapaan kuin luottokortilla maksettaessa tieto välittyy luottoyhtiölle.

Museoliitto toimittaa museolle järjestelmään kuuluvan käyttövalmiin päätelaitteen/päätelaitteet ohjelmistot asennettuina ja vastaa järjestelmän ylläpidosta, toimivuudesta sekä asiakasrekisteristä. Museoliitto antaa päätelaitteen käyttöön alkuopastuksen. Museoliitto vastaa myös järjestelmän toimintaan liittyvästä asiakastuesta sekä Museokortin valtakunnallisesta markkinoinnista sekä markkinointiin ja myyntiin liittyvästä koulutuksesta. Museoliitto vastaa päätelaitteen takuusta ja huollosta. Mikäli laitteen vioittuminen johtuu väärästä käsittelystä tai muutoin museon vastuulla olevasta seikasta, tulee museon vastata aiheutuneista korjauskustannuksista tai uuden laitteen hankinnasta.

Museoliitto toimittaa nimellä varustetut henkilökohtaiset Museokortit asiakkaille. Museokortin myyntihinta asiakkaalle vuonna 2015 on 54 euroa. Museokortin myynnistä museo saa provisiona 2,00 euroa/Museokortti ja myynnin yhteydessä tehdystä museovierailusta normaalin aikuisen pääsylipun hinnan. Museokortilla tehdystä vierailusta museo saa maksupalautuksena 60 % laskettuna museon normaalista aikuisen pääsymaksun hinnasta.

Museoliitto tilittää museolle sille kuuluvan osuuden Järjestelmään kirjautuneiden tapahtumien perusteella. Tilitys tehdään tammikuussa, toukokuussa ja syyskuussa aina 4 kk jakson ajalta. Tammikuun tilitys sisältää aikavälin syyskuu−joulukuu. Jos Museokortti-käyntien arvo on vähäisempi kuin Museokortti-myynnin arvo, Museoliitto laskuttaa erotuksen museolta samalla aikataululla.

Museoliitto järjestää vuosittain vähintään yhden maksuttoman Museokorttikokouksen tai seminaarin, jonka tarkoituksena on käsitellä vuoden aikana ilmenneitä ongelmia, ottaa vastaan palautetta ja ratkaisuehdotuksia sekä kehitysideoita. Lisäksi Museokortin myynnin ja markkinoinnin edistämiseksi järjestetään maksuttomia koulutuspäiviä. Käyttö-, myynti- ja markkinointikoulutus museoille järjestetään maalis-huhtikuun aikana.

Museot tarvitsevat enemmän pääsylippu- ja myyntituloja! Se edellyttää kävijämäärien ripeää kasvua. Markkinointi- ja viestintäresurssien vähäisyys on museoalan iäisyysongelma, jonka korjaamisessa Museokortti auttaa. Se mahdollistaa museoiden valtakunnallisen yhteismarkkinoinnin, -viestinnän ja -myynnin. Näkyvyys kasvattaa kävijämääriä ja auttaa museoita saamaan huomiota. Museokortti myös madaltaa museovierailun kynnystä, sillä kortti valmiina taskussa on helppo poiketa museossa.

Museokortin tavoitteena on kannustaa ihmisiä vierailemaan museoissa entistä useammin, lisätä museoiden pääsymaksu- ja muita tuloja sekä lisätä museoalan näkyvyyttä.

Lisätietoja: pääsihteeri Kimmo Levä, 040 166 2816, kimmo.leva(at)museoliitto.fi.
 

Suomen museoliitto 11.12.2014