Kokemuksia Museoviikolta

Museoviikkoa vietettiin 14.5.-20.5.2012 teemalla Uutta-Nytt! Viikon aikana Kansainvälinen museopäivä järjestettiin 35. kerran ja Museoviikolla oli Museoiden yö -tapahtumia, jolloin monet museot pidettiin avoinna normaalia myöhempään. Useaan museoon oli lisäksi ilmainen sisäänpääsy.

Alle on koottu Museoviikon ohjelmaa sekä palautetta viikon järjestelyistä.

Forssassa museoviikko sai hyvin paikallista näkyvyyttä. Viikko osui samaan aikaan Forssa-viikon kanssa ja Museoviikko sekä museon tapahtumat saivat kokonaisen sivun paikallislehden Forssa-liitteessä. Viikon aikana museo julkisti Rimppa soi! -kirjan, avasi muistitiedonkeruuseen perustuvan Muistoja Kutomolta 1979-2009 -näyttelyn, esitteli museoviikon teemaa ja omaa toimintaansa paikallisessa Kirjalöytö -tapahtumassa ja järjesti perhelauantain.

Forssan museon palautteessa painotettiin sitä, että Museoviikko tarjoaa syyn keskittää tapahtumia ja tuoda museota esiin vedoten laajempaan yhteyteen. Vuotuiset teemat ovat riittävän väljiä monenlaiseen toimintaan. Museoviikko 2012 -verkkosivu julkistettiin tosin melko myöhään. Sivuston rakenne oli kuitenkin toimiva ja se toi mukavan tasavertaisesti esiin erikokoisten museoiden ohjelmatarjontaa.

Riihimäellä Museoiden yö keräsi kuudessa museosta kaikkiaan 2680 museokäyntiä klo 17-22 välillä. Kävijämäärien kasvua oli kaikissa museoissa edelliseen vuoteen verrattuna. Riihimäen taidemuseossa vuonna 2011 kävijöitä oli 434, tänä vuonna 573. Erityisenä houkuttimena Riihimäen museoiden Museoiden Yössä oli museopassiin leimojen kerääminen. Kaikki leimat kerättyään kävijät saattoivat osallistua arvontaan, jossa jaettiin tavarapalkintoja kustakin museosta. Arvontaan osallistuminen ei kuitenkaan ollut pääasia, monelle kävijälle pääasia oli kaikissa museoissa vieraileminen annetun ajan puitteissa. Museoiden Yön kävijät olivat hyvätuulisia, kulttuurimyönteisiä, kaikenikäisiä ihmisiä.

Kuopion museolla vieraili kansainvälisenä museopäivänä 259 asiakasta. Museoon oli ilmainen sisäänpääsy. Kuopion korttelimuseoon tuli 335 kävijää, joista museoiden yöhön osallistui 133 kävijää. Museoviikko huomioitiin radiossa, paikallistelevisio osoitti kiinnostusta ja paikallislehdissä oli päivästä tietoa ennakkoon. Kuopion museo kiittää viikon yhteistiedotuksen hoitamisesta ja toivoo sen jatkuvan tulevina vuosina. Jatkossa voisi tosin harkita näkyvämpää kutsua museoille viikon järjestämiseksi.

Kansainvälisenä museopäivää vietettiin Satakunnan Museon kaikissa neljässä toimipisteessä ilmaisen sisäänpääsyn ja muun ohjelman merkeissä. Museoiden yötä vietettiin lauantaina 19.5. Samalle päivälle ajoittui myös ranskalainen/eurooppalainen Museoiden yö. Porissa päivää kutsuttiin Kulttuurin superlauantaiksi, joka sai hyvin julkisuutta paikallisissa tiedotusvälineissä.

Porilaisten toiveena on, että museoiden yötä vietettäisiin saman päivänä kuin Ranskassa ja muualla Euroopassa. Päivän ajankohta olisi myös syytä päättää ajoissa, viimeistään edellisen vuoden marraskuussa, jotta se voidaan painattaa tapahtumaesitteisiin. Esimerkiksi Tampereella Museoiden yötä vietettiin eri päivänä, mikä aiheutti sekaannusta valtakunnallisen tiedotuksen tasolla.

Turun taidemuseossa järjestettiin museoviikon aikana yleisöopastuksia museon näyttelyihin. Kansainvälisenä museopäivänä 18.5. oli ilmainen sisäänpääsy ja yleisopastus. Sunnuntaina 20.5. järjestettiin ohjattua sadutusta non-stopina ja aloitettiin taidebrunssikausi Café Victorissa. Museoviikon ajan taidemuseon Facebook-sivulla oli käynnissä taidemuseon kyselytunnit. Valtakunnalliselta tiedotukselta toivottiin näkyvämpää kampanjointia ja viikon tunnetuksi tekemistä - viesti museoviikosta jokavuotisena tapahtumaviikkona ei ole vielä mennyt läpi valtakunnallisesti

 

Suomen museoliitto 31.5.2012

Siirry sivun alkuun