Skip to content

Museoliitto

12.5.2008

Museologia tänään -julkaisu palkittiin

Suomen museoliiton julkaisema Museologia tänään -kirja on saanut Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon  Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:ltä.  Palkinto on kuvataiteilija Kalle Hammin tekemä pienoisveistos.

FM Pauliina Kinasen toimittama Museologia tänään -artikkelikokoelma ilmestyi syksyllä 2007. Se on jatkoa Suomen museoliiton vuonna 1988 julkaisemalle Jouko Heinosen ja Markku Lahden Museologian perusteet -kirjalle. Tästä kirjasta on otettu useita uudistettuja painoksia ja  sitä on käytetty laajasti museologian alan suomenkielisenä perusteoksena.

Pedaali ry:n mielestä  Museologia tänään -julkaisu ottaa selvästi edeltäjäänsä yleisölähtöisemmän asenteen ja syventää muutoinkin 2000-luvun alun museologian tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja. Yhdistys  pitää yhtenä tulevaisuuden museotyön keskeisimmistä kehittämiskohteista museoiden yleisötyötä, jonka tulisi kattaa kaikki museon toiminnat ja toimijat. Siksi on tärkeää, että jo museoalalla toimivat, museologian opiskelijat että myös museoalan muut ammattilaiset saavat julkaisun avulla monipuolisen kuvan nykypäivän museotoiminnasta.

Museopedagoginen yhdistys Pedaali haluaa Vuoden museopedagoginen teko -huomionosoituksella kiinnittää huomiota tahoihin ja toimijoihin, jotka
mahdollistavat ja edesauttavat museoissa tehtävää museopedagogista työtä.
Palkitsemalla Museologia tänään -julkaisun yhdistys kiittää Suomen museoliittoa, julkaisun toimittajaa Pauliina Kinasta sekä julkaisun kirjoittajia siitä, että museoiden yleisötyö nostetaan selkeästi muiden perinteisten museotoimintojen rinnalle.

Voisit olla myös kiinnostunut näistä