Museoliiton lausunto Valokuvat kotona -selvityksestä

Suomen museoliitto on antanut opetusministeriölle lausunnon Valokuvat kotona -selvityksestä. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kiinnitti vuonna 2006 talousarviota käsitellessään huomiota yksityisten lehtikuvaajien hallussa olevan kuva-aineiston säilymiseen ja esitti, että valokuva-arkiston perustamistarve tulisi selvittää.

Opetusministeriö antoi Suomen valokuvataiteen museon selvitettäväksi yksityisten lehtikuvaajien hallussa olevan kuva-aineiston arkiston perustamistarpeen. Suomen valokuvataiteen museon tutkija Jukka Kukkosen ansiokkaan ja perusteellisen selvityksen kohderyhmäksi on otettu ne freelancer-kuvaajat, joiden materiaalit ovat kansallisesti merkittäviä. Kuvaajien ryhmittely luvussa kaksi on hyvä ja antaa kuvan siitä, mikä ajanjakso on hyvin tallennettu ja mikä vähemmän hyvin.

Selvityksessä ei kuitenkaan määritellä valitun kohderyhmän kriteereitä. Nyt kohderyhmässä on yli 650 valokuvaajaa. Kaikkien tuotanto ei täyttäne kansallista merkittävyyttä tai edes ainutkertaisuutta, eikä koko aineisto myöskään liene säilyttämisen arvoinen.

On tärkeää, että Suomen valokuvataiteen museo, valtakunnallisena erikoismuseona, nostaa esiin valtakunnallisen kuva-arkistopolitiikan tarpeen. Se on jäänyt esityksistä huolimatta toteuttamatta.

Olettama on, että lähitulevaisuudessa museoille tarjotaan vastaanotettavaksi  lisääntyvässä määrin yksittäisiä ja yksityisiä kokoelmia eivätkä museot pysty nykyisin resurssein tähän haasteeseen vastaamaan. Valokuvat eivät kuitenkaan muodosta tässä suhteessa poikkeusta. Tilanne on sama kaikkien aineistoryhmien osalta. Jossain määrin siihen voidaan vaikuttaa kehittämällä keskinäistä työnjakoa, täsmentämällä kokoelmapoliittisia ohjelmia ja harjoittamalla kriittistä seulontaa.

Kukkosen selvityksessä todetaan, että hyvin laaja osa kulttuuriperintöämme on suojattu erityisellä lainsäädännöllä. Tämä antaa virheellisesti kuvan siitä, että valokuvat olisivat poikkeus säännöstä. Pääosa kulttuuriperinnöstämme on suojelulainsäädännön ulkopuolella.

Luvussa kolme tuodaan esiin museoalan yleinen haaste siitä, että tallennettavaa materiaalia on enemmän kuin sitä voidaan ottaa vastaan. Tärkeää olisi ollut pohtia tässä yhteydessä myös tallennuksen kriteerejä tarkemmin. Resurssit eivät missään tapauksessa riitä kaiken tallentamiseen, joten olisi päätettävä mistä voidaan luopua. Onko olemassa olevissa kokoelmissa jotain sellaista, joka voidaan poistaa ja millä kriteereillä tallennettava materiaali seulotaan.

Toteamus siitä, että yhä useammalle arkistokokonaisuudelle ei löydy sijaa julkisella rahoituksella toimivien arkistojen piirissä, pitää varmasti paikkansa. Resurssien näkökulmasta on tärkeää, että julkisen rahoituksen rinnalle löydetään myös muita rahoittajia. Valokuva-alan ja mediatalojen omaa vastuuta alansa perinteen tallentamisesta, myös resursoinnin osalta, tulisi korostaa.

Loppupäätelmissä ehdotetaan keskeisenä keinona lainsäädäntöä valokuva-arkistojen säilymisen parantamiseksi. Lainsäädännön ulottaminen vain valokuva-aineistoon tuntuu melko järeältä toimenpiteeltä. Kyse lienee kuitenkin lähinnä resurssipulasta, joka ei välttämättä ratkea lainsäädännöllisin toimenpitein. Valokuvia sisältyy jonkin verran arkistolain nojalla talletettavaan aineistoon. Systemaattista fokusointia kuva-aineistoon ei arkistolaitoksen piirissä kuitenkaan ole. Mikäli tarvetta viranomais- tai seremoniakuvien systemaattisempaan tallentamiseen on, sitä voitaisiin ohjata arkistosäännöillä ja toimintaohjeilla.

Hieman epäselväksi jää, miten ehdotetun valtakunnallisen säilytys-, luettelointi-, digitointi- ja kuvapalveluyksikön tehtävä poikkeaisi alan valtakunnallisen erikoismuseon ja Museoviraston tehtävistä. Maakuntamuseot ovat luonnollinen tallennuspaikka paikallishistorialliselle ja valtakunnalliset erikoismuseot oman eritysalansa kuva-aineistolle. Museoilla on itsellään myös intressejä oman kuvapalvelunsa kehittämiseen kunhan tekijänoikeu­delliset ja tekniset kysymykset saadaan ratkaistuksi. Lisäksi aineistojen yhteiskäyttöisyyden suunnittelu ja toteutus on parhaillaan käynnissä opetusministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen kautta, jolloin tulevaisuudessa arkistojen sijainnilla ei ole merkitystä.

Kuva-arkistoalan valtakunnallisen kokoelmapolitiikan suunnittelu, vastuualueista sopiminen ja aineistojen säilyttämisen priorisointi on tärkeä pikaisesti toteuttaa. Siinä Suomen valokuvataiteen museon, Museoviraston ja maakuntamuseoiden tulee tehdä aktiivista yhteistyötä.

Loppupäätelmissä esitettyjen tallennustyötä helpottavien ohjeistojen, käsikirjan ja muiden työkalujen rakentaminen on kannatettavaa. Samoin Suomen valokuvataiteen museon suunnittelema Suomalaiset valokuvaajat -tietokannan päivitysjärjestelmä on hyvä hanke, koska se mahdollistaa useamman tahon osallistumisen tietojen tallennustyöhön.

Lisäresurssien hankkiminen verkostoitumalla on välttämätöntä. Samalla saadaan vastuuta jaettua useammalle taholle. Rahoitus- ja resurssikysymyksissä ei ole otettu kantaa siihen, tuleeko Suomen valokuvataiteen museo tai Museovirasto tulevaisuudessa painottamaan omia, jo olemassa olevia voimavarojaan tämän selvityksen painopisteisiin.


Helsingissä 17.9.2008

Suomen museoliitto -
Finlands museiförbund ry

Heikki Talvitie, puheenjohtaja
Anja-Tuulikki Huovinen, pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 23.9.2008

Siirry sivun alkuun