Hae sivustolta
JÄSENILLE
 

Suomen museoliiton lausunto opetusministeriön tekijänoikeuden suuntaviivoja -työryhmämuistiosta

Tekijänoikeuden suuntaviivoja: Keskustelumuistio politiikan muodostamisesta ja järjestelmän kehittämisestä.

Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:18

Opetusministeriölle

Opetusministeriö on pyytänyt Suomen museoliitolta lausuntoa työryhmämuistiostaan, jossa se kartoittaa tekijänoikeuden suuntaviivoja. Museoliitto ei lausunnossaan ota kantaa muistioon yleisemmin vaan keskittyy tuomaan esille niitä asioita, joita tulevassa lainsäädännössä täytyisi toteuttaa, jotta museot voisivat hoitaa perustehtäviään ja kehittää toimintaansa hyödyntämällä informaatioyhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia täysimääräisesti.

Yleistä


Valtionosuutta saavien museoiden tehtävänä on museolain mukaan "edistää kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuutta tallentamalla ja säilyttämällä aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä tuleville sukupolville, harjoittamalla siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa." Museoiden perustehtävä on saanut merkittävän uuden ulottuvuuden digitaaliteknologian myötä. Museoiden kokoelmat voidaan nyt saattaa opetuksen, tutkimuksen ja kansalaisten saataville, itse kokoelmiin liittyvät rajoitukset huomioon ottaen, aikaan ja paikkaan katsomatta. Tämä ei luonnollisesti vie pois tarvetta esineen, taideteoksen tai valokuvan autenttiseen kokemiseen perustuvalta tutustumiselta.

Valtionosuutta saavissa museoissa on taideteoksia noin 300.000 ja valokuvia liki 20 miljoonaa. Pääosa kokoelmista sijaitsee varastoituna ja niiden esille saaminen ja esittäminen museon näyttelyissä on rajallista. Fyysinen paikallaolo tutkijalle, opettajalle tai kansalaiselle voi myös olla mahdotonta. Tällaisissa tilanteissa museoiden kokoelmien saavutettavuus digitaalisessa muodossa on ensiarvoisen tärkeää. Ilman saatavilla olevaa dokumenttia teosta ei välttämättä edes tunneta eikä sen käyttöä voi aktivoida. Helpoiten tämä tapahtuu saattamalla kokoelmat saavutettaviksi avoimessa tietoverkossa. Suomessa ja EU:ssa on käynnissä useampi hanke kansallisen ja eurooppalaisen kulttuuriperinnön digitoimiseksi ja saattamiseksi yleisön saataville. Tekijänoikeuslainsäädännön tulisi omalta osaltaan tukea julkisiin kokoelmiin kuuluvan tiedon saatavuutta.

Museoiden kokoelmat ovat syntyneet valtion ja kuntien rahoituksella ja lahjoituksina yksityisiltä tahoilta. Joidenkin lahjoitusten, esimerkiksi valokuvien osalta teosten oikeudenomistajia voi olla mahdotonta tänä päivänä jäljittää, sillä kuvat ovat päätyneet museoiden kokoelmiin pääosin muiden kuin oikeudenhaltijoiden luovuttamina. Yhteistä museoiden kokoelmille kuitenkin on, että teoksen tai esineen hankintahetkellä on ollut selvää, että tarkoituksena on ollut sen säilyttäminen jälkipolville ja saattaminen yleisön nähtäville. Usea lahjoituskirja tai testamentti  sisältää velvoitteen kokoelman julkisesta esilläpidosta. Kokoelmien käyttö sivistys- ja valistustehtäviin on ollut museolaitoksen tehtävä ja tarkoitus alusta pitäen.

Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö


Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö sisältää vain suppeat rajoitussäännökset museoiden oikeudesta ylläpitää ja täydentää kokoelmiaan eri tavoin, mm. dokumentoimalla visuaalista taidetta. Kokoelmissa olevien teosten käyttö on myös lähtökohtaisesti rajattu vain museon tiloissa tapahtuvaan käyttöön. Kun tekniikka mahdollistaa teoskappaleen dokumentin käytön esimerkiksi muissa museoissa tai oppilaitoksissa ilman, että alkuperäistä teoksen kappaletta viedään pois museon tiloista, käytön rajoittaminen vain kokoelman omistavan museon tiloihin ja tarkoitukseen varattuihin laitteisiin ei ole enää tarkoituksenmukaista. Jos pelätään, että digitaalisessa muodossa oleva teoskappale kopioitaisiin ja hyödynnettäisiin kaupallisesti, kopiointi voidaan estää teknisin keinoin. Kuitenkin on muistettava, että jokaisella kansalaisella on oikeus valmistaa yksityiseen käyttöön kopioita lain mukaan haltuunsa saamista teoksen kappaleista. Näin valmistetun teoskappaleen käyttö muuhun tarkoitukseen on laissa kielletty. Voidaankin kysyä, onko yhteiskunnan kannalta mielekästä kieltää museoiden kokoelmissa olevien teosten kopioiminen yksityiseen käyttöön.

Museoammattilaisilla tai tutkijoilla ei nykyisen lainsäädännön puitteissa ole mahdollista selata kuvallisia dokumentteja toisten museoiden kokoelmista, mikä huomattavasti haittaa perustehtäviä. Saadakseen tarvitsemaansa tietoa tutkimusta, opetusta tai näyttelysuunnittelua varten, on matkustettava erikseen kuhunkin kohteeseen paikan päälle. Kaikilla valtionosuuden piirissä olevilla museoilla tulisi olla oikeus suoraan lain perusteella vaihtaa aineistojaan kotimaisten ja ulkomaisten museoiden kesken.

Lain 16 ja 16 a §:n rajoitussäännösten lisäksi lain 25 a §:ssä on säädetty sopimuslisenssisäännös, joka antaa sopimuslisenssivaikutukset museoiden ja kuvataiteen tekijöitä edustavan tahon väliselle kokoelmien käyttöä koskevalle sopimukselle. Sopimuslisenssisäännös ei ole oikeuksien rajoitus, vaan se mahdollistaa oikeuksien keskitetyn hallinnoinnin säännöksen tarkoittamalla alueella. Käytännössä kaikki sivistyksellinen ja opetuksellinen toiminta on jätetty sopimuslisenssin varaan. Tietoyhteiskuntadirektiivin implementoinnista EU:n jäsenmaissa tehdyssä Queen Mary Intellectual Property Research Instituten raportissa todetaankin, että Suomen lainsäädännön ratkaisut aiheuttavat informaatioresurssien alikäytön riskin.

Museoliitto katsoo, että sopimuslisenssisäännös ei riitä takaamaan museoiden toimintaedellytyksiä eikä kansalaisten yhdenvertaista pääsyä julkisiin kokoelmiin ajasta ja paikasta riippumatta. Sopimuslisenssisäännös on toimimaton tässä tapauksessa seuraavista syistä. Ensiksi kyseistä sopimusta ei ole edes ryhdytty neuvottelemaan huolimatta siitä, että laki on ollut voimassa vuoden 2007 alusta saakka. Mitään takeita sopimuksen syntymisestä ei ole, koska sopimuksen tekopakkoa ei laissa ole edellytetty. Yksittäisten tekijöiden tai perikuntien jäsenten mahdollisuus kieltää teoksensa käyttö sopimuksen puitteissa heikentää sopimuslisenssin toimivuutta. Tämän lisäksi on kyseenalaista onko suomalaisella järjestöllä oikeus neuvotella kattavasti museoiden kokoelmien digitaalisesta käytöstä myös ulkomaisten tekijöiden puolesta. Vaikka sopimuslisenssisäännös siirtääkin taloudellisen korvausvastuun kolmansien osapuolten vaatimuksista sopimuslisenssijärjestölle, ei tämä kuitenkaan poista museoilta mahdollista rikosoikeudellista vastuuta, mikä julkisoikeudellisen instituutin kannalta on äärimmäisen huolestuttavaa.

Lain uudistustarpeita koskevat ehdotukset


Nykyisen lain puitteissa museoiden on erittäin vaikea suunnitella ja budjetoida toimintaansa pitkäjänteisesti, koska ei ole mitään varmuutta oikeuksien hankkimiseen kohdistuvista maksuista eikä lupien hankkimisen edellyttämästä työmäärästä. Koska tulevaisuuden uudet käyttöhaasteet ovat vielä tuntemattomia, sama oikeuksien hankinta olisi edessä yhä uudelleen kokoelmien käyttömuotojen moninaistuessa. Museoiden kokoelmat jäävät myös suurelta osin yleisön saavuttamattomiin, koska joko tilarajoitusten vuoksi ne eivät ole nähtävillä tai yleisö ei muuten, esimerkiksi maantieteellisistä syistä, pääse niiden luokse. Jotta kansallista kulttuuriperintöämme olevia museoiden kokoelmia voitaisiin hyödyntää yhteiskunnan kannalta optimaalisesti, museoilla täytyisi olla oikeus tallentaa aineisto kokoelmiinsa digitaalisessa muodossa ja saattaa se yleisön saavutettavaksi ja käytettäväksi opetus- ja tutkimustarkoituksiin. Museoilla täytyisi myös olla oikeus välittää digitoituja dokumenttiaineistojaan toisten museoiden kesken niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Tämän vuoksi ehdotamme, että museot voisivat suoraan lain perusteella tallentaa teoksensa avoimeen tietoverkkoon. Valtion tulisi myös panostaa tähän varoja nykyistä enemmän. Tietoverkossa olevia teoksia voisi käyttää vapaasti opetukseen ja tieteelliseen tutkimukseen. Tämä ei millään tavalla vähentäisi asianomaisten teosten tekijöiden tuloja tai loukkaisi muuten heidän tekijänoikeuksiaan. Tällä olisi päin vastoin vaikutusta myös kuvien mahdolliselle jatkokäytölle, koska se lisäisi teosten tunnettuutta. Kokoelmiin sisältyvien teosten kaupallinen käyttö tulisi jatkossakin olla luvanvaraista.

Museoiden kokoelmien saattaminen tietoverkkoon kansalaisten saataville ei millään tavoin vähennä näiden teosten tavanmukaista käyttöä eikä muulla tavoin loukkaa tekijöiden etuja. Tämän vuoksi tällaisen käytön mahdollistavan rajoituksen säätäminen on mahdollista Bernin konvention, ns. kolmen askeleen poikkeussäännöksen mukaan. Sama periaate kirjattiin myös EU:n tietoyhteiskuntadirektiiviin. Kyseessä on kansallisen kulttuuriperinnön tallentaminen ja saattaminen kansalaisten saavutettavaksi. Tämä on yhteiskunnan kannalta keskeinen toiminto, eikä se voi tapahtua epävarmojen sopimusratkaisujen pohjalta. Tällä tuetaan myös perustuslaissa turvattuja opetuksellisia ja sivistyksellisiä oikeuksia sekä tiedon välityksen vapautta. Koska toiminta ei ole pois teosten kaupallisesta hyödyntämisestä, ei ole mitään syytä miksi siitä olisi erikseen maksettava korvaus. Jos näin olisi, tekijänoikeus muuttuisi luovan työn tukemiseen perustuvasta järjestelmästä rahastusmekanismiksi, joka näyttäisi kohdistuvan etenkin museolaitoksen niukkoihin resursseihin.

Se, että museoiden kokoelmat ovat vapaasti esillä tietoverkossa, lisäisi alueellista ja taloudellista tasa-arvoa ja globaalia demokratiaa. Näin tämä olisi myös merkittävä aluepoliittinen edistysaskel.

Helsingissä 31.5.2007

Suomen museoliitto-Finlands museiförbund ry

Heikki Talvitie
puheenjohtaja

Anja-Tuulikki Huovinen
pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 1.6.2007

Lue lisää opetusministeriön verkkosivuilta

Tekijänoikeuden suuntaviivoja. Keskustelumuistio.