Suomen museoliiton lausunto opetusministeriön Kulttuuripolitiikan strategiatalkoista

Opetusministeriölle.

Opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osastolla on käynnistetty kulttuuripoliittisen strategian kehittämisprojekti. Tavoitteena on luoda kulttuuripolitiikan vaikuttavuuden jatkuvan seurannan ja arvioinnin työmenetelmä. Suomen museoliitto pitää strategiatalkoohanketta tervetulleena.

Kulttuuripoliittisia linjauksia ja painopisteiden asettelua tarvitaan sekä opetusministeriön kehittämistyön että kulttuurialan tavoitteiden ja rahoituksen arvioimiseksi. Museoliitto pitää tärkeänä, että kulttuurialan moninaisuus ja monipuolisuus otetaan strategiaa laadittaessa riittävästi huomioon, kuten suunnitelmassa esitetäänkin. Liian yksisuuntaisen ja ohjatun strategian vaarana voi olla, että se pakottaa kulttuurin tiettyyn muottiin ja kaventaa luovuuden mahdollisuuksia. Kulttuuriyrittäjyydelle, kulttuuriviennille ja -tuonnille ei kulttuurin eri aloilla ole samanlaisia edellytyksiä. Tukea ja toimenpiteitä tarvitaan myös valmiuksien kehittämiselle.

 Opetusministeriön toimesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana tuotettu lukuisia kulttuuria ja kulttuuripolitiikkaa koskevia komitea- ja työryhmämietintöjä, selontekoja, linjauksia ja ohjelmia. Lisäksi Sitra ja Suomen Kulttuurirahasto ovat antaneet oman panoksensa kulttuuristrategiseen pohdintaan omilla julkaisuillaan ja seminaareillaan.

Eri tahoilla laaditut mietinnöt ovat kuitenkin vain rajoitetusti johtaneet toimenpiteisiin, joilla kulttuurin asemaa ja merkitystä olisi yhteiskunnassamme pysyvällä tavalla voitu nostaa ja arvostaa. Keskeisin ongelma on, että yhteiskuntapolitiikkaa kehitettäessä taiteen ja kulttuurin kysymyksillä ei ole tasavertaista asemaa muiden hallinnonalojen kanssa. Kulttuuria ei pidetä itseisarvona, kansalaisten oikeutena ja velvollisuutena. Kulttuurin painoarvo on heikko.

Kulttuuri on puolustusasemissa suhteessa politiikkaan, talouteen ja teknologiaan. Kulttuurin arvoja joudutaan perustelemaan sen itsensä kannalta ulkopuolisilla hyötynäkökohdilla, mm. elinkeinopoliittisella merkityksellä, kulttuurin "teollistamisella", matkailun arvoilla, syrjäytymisen estämisellä ja terveydellisillä vaikutuksilla. Kulttuurilla on myönteistä vaikutusta näihin kaikkiin, mutta jos kulttuuria perustellaan ensisijaisesti esimerkiksi sosiaali- tai elinkeinopolitiikan lähtökohdista, johtaa se kulttuurikäsitteen ja -toiminnan olennaiseen kaventumiseen ja köyhtymiseen. Jos kulttuurin asema on vahva, silloin seurannaisvaikutuksena ovat myös edellä mainitut hyvää elämää edistävät arvot.

Kulttuurin asema on epävakaalla pohjalla erityisesti taloudellisten edellytysten tiukentuessa. Ongelmana on, että talouden ja tuottavuuden myönteinenkään kasvu ei ole olennaisesti parantanut kulttuurin rahoitustilannetta, kompensoinut esimerkiksi henkilöstö- ja kiinteistömenojen jatkuvaa nousua. Budjettien leikkaukset ja kustannustason jäädytykset aiheuttavat kulttuurilaitoksille jatkuvia kustannuskriisejä. Toimintamäärärahat ovat monilla aloilla kutistuneet minimiin, jolla voidaan ylläpitää vain olemassaoloa, seiniä ja minimihenkilökuntaa. Ympäröivälle yhteisölle toiminnan lakkauttaminen olisi kuitenkin sama kuin toivon sammuttaminen (vrt. tapaus Kajaani).

Tavoitteet ja painopisteet
Kulttuuriperintö on perusoikeus, kansalaisoikeus. Sivistys on kulttuurinen pääoma, joka sisältää ihmisenä elämiselle ja kansalaisena toimimiselle olennaisia tietoja ja valmiuksia. Sivistys tunnetaan siitä, miten kansakunta suhtautuu menneisyyteensä. Sivistysvaltiossa jokaiselle sukupolvelle kuuluu vastuu sitä, että myös seuraavat sukupolvet ovat mukana kulttuuriperinnön jatkumossa. Perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Kulttuurisen tietoisuuden lisäämiseen tulee yleisesti kiinnittää enemmän huomiota. Opetusministeriön Luovuuskertomuksessa todetaan, että oloissa, joissa perustarpeet on tyydytetty, on tullut huutava pula luovuudesta. Luovuuden perusta on kulttuurinen perintömme ja ympäristömme. Kulttuuri on kaikkien elämän kerrostumien yhteensulautuma, kokonaisvaltainen ilmiö, johon kuuluvat olennaisena osana perinteet.

Kasvatus ja koulutus ovat merkittävässä asemassa ihmisten arvojen muodostumisessa ja asenteissa. Myönteinen ilmapiiri lähtee kestävän kehityksen mukaisesti historian ja luonnon kunnioittamisesta, omasta perinteestä ja paikallisten erityispiirteiden tunnistamisesta.

Kulttuuriperintökasvatus on otettava pysyvästi koulujen opetusohjelmiin eri oppiaineita läpäisevästi. Opettajien koulutukseen on liitettävä valmiuksia, jotka lisäävät lasten kulttuurisen ymmärryksen kehittymistä. Opetushallituksen ja Museoviraston Suomen Tammi -projekti antoi hyviä malleja onnistuneesta koulujen ja museoiden yhteistyöstä. Sen olisi pitänyt johtaa opetushallinnossa vakiintuneeseen käytäntöön. Oppiminen tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöä ei voi olla vain projektien varassa. Kulttuuri- ja luonnonperinnöllä on keskeinen sija identiteetin rakentajina. Ne antavat kiinnekohtia aikaan ja paikkaan, luovat viitekehyksen toiminnalle ja arvoperustan ihmisen elämälle. Kulttuuriperinnön yhteisöllinen ulottuvuus on tärkeä. Museoiden opetuksellinen tehtävä perustuu elinikäiseen oppimiseen, joka kattaa koko väestön.

Alueellisen ja paikallisen kulttuurin vahvistaminen tulee ottaa huomioon sekä kulttuuripolitiikan strategiaa laadittaessa että yleisemminkin aluepoliittisissa toimissa. Alueet hahmottuvat pitkälle kulttuuri-instituutioidensa ja -organisaatioidensa kautta. Kulttuurisesti rikas ympäristö lisää hyvinvointia ja luo edellytyksiä myös elinkeinoelämän suotuisalle kehitykselle. Kulttuuriperintö on keskeinen luovan talouden katalysaattori. Kulttuuripolitiikan lähtökohtana tuleekin olla alueen ihmisten ja yhteisöjen tarpeet. Globalisaatiokehitys ei saa merkitä alueellisuuden ja paikallisuuden katoamista. Alueellinen eriarvoistuminen on uhkana kasvukeskuksiin suuntautuvan muuttoliikkeen myötä. Kulttuurin merkitys asuinpaikan viihtyvyydelle ja elinkeinoelämän sijoittumiselle on keskeinen vaikuttaja mm. Richard Floridan talouden kehitystä koskevissa tutkimustuloksissa.

Valtion rooli on turvata oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Valtiovallan tulee seurata ja tukea kuntien kulttuuritoimen ja rahoituksen kehitystä tasa-arvon saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi.

Kiihtyvä kaavoitus muodostaa uhkan kulttuuriympäristöille ja köyhdyttää niitä. Taajamien ilmettä muokataan monin paikoin suurten kauppaketjujen ehdoilla. Kulttuuriympäristön suojelutoimien arvostamiselle on saatava merkittävämpi asema kunnallispolitiikassa.

Kulttuuriperinnön suojeluun liittyviä lakisääteisiä tehtäviä tulee voida sopimuksin delegoida kunnallisille maakuntamuseoille. Valtion taloudellinen tuki maakuntamuseoiden kulttuuriperintöstrategiaa toteuttaville pyrkimyksille vahvistaisi kulttuuriympäristöjen säilymistä. Museoviraston voimavarat vapautuisivat valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kehittämistoimiin.

Kulttuuriperintö on tutkimuksen ja opetuksen lähde. Museoiden mahdollisuudet toimia tiedon tarjoajina ja uuden tiedon tuottajina ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Museot, kirjastot ja arkistot ovat muistiorganisaatioita ja kansallisen tietohuollon olennaisia osia.

Kulttuuriperintöä koskevan tiedon digitointi on avainasemassa sukupolvien ajan kerätyn tiedon saatavuudelle. Kulttuuriperinnön digitointityöryhmä, KULDI arvioi, että pääosa kansallisesta kirjastojen, arkistojen ja museoiden kulttuuriperinnöstä saataisiin digitoiduksi, mikäli valtion budjetissa asetettaisiin tähän työhön painopiste viiden vuoden ajaksi, viiden miljoonan euron vuosittaisena määrärahana. Digitoitu aineisto olisi tietoverkkojen kautta kaikkien ulottuvilla ja edistäisi kansakunnan sivistysperinnön saatavuutta ja tunnettuutta paitsi kansallisesti myös kansainvälisesti. Digitoitu aineisto mahdollistaa poikkitieteellisen tutkimuskäytön, alueellisesti tasa-arvoisen saatavuuden, kulttuuristen sisältötuotteiden toteuttamisen ja tulorahoitteisen toiminnan, jopa kulttuuriyrittäjyyden.

Museoala esitti, että uudessa tekijänoikeuslaissa museoiden perustehtävä, digitaalisen tietovarannon luominen ja käyttövalmiuteen saattaminen olisi otettu rajoitusten piiriin. Kun näin ei ilmeisesti ole laita, opetusministeriön tulee kehittää ja kustantaa sopimusratkaisuja, joilla kulttuuriperintöä koskevan tiedon saatavuus olisi tasavertaista ja oikeudenmukaista. Museoiden mittavan aineistomäärän vuoksi vaarana on, että suuriin summiin nousevat tekijänoikeuskorvaukset ohjaavat tutkimusta ja opetusta käyttämään vain lain piirin ulkopuolelle jäävää vapaata aineistoa.

Tutkimuksen aseman vahvistamiseen ja uuden tiedon tuottamiseen tulee museoissa kiinnittää entistä suurempaa huomiota. Yhteistyötä tulisi lisätä arkistojen ja tieteellisten kirjastojen kanssa paitsi tutkimuksen ja näyttelytoiminnan osalta myös aineistojen tallentamiseen liittyvässä työnjaossa. Museoalan kokoelmatallennuksen pohtiminen ja kokoelmien profilointi on käynnistetty Museoviraston ja Valtion taidemuseon ohjaamissa kehittämistoimissa.

Museotoiminnan perustehtävä on kulttuuriperinnön tallentaminen. Pääosa vanhimmista kokoelmista on kerätty 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kokoelmien säilymiseen on kiinnitettävä kulttuuripoliittista huomiota.

Hollannin valtio investoi vuosina 1990-2000 Delta-projektiin 150 milj. euroa tavoitteena maan museoiden kokoelmien säilymisolosuhteiden parantaminen ja konservointi. Ruotsi aikoo uusia kymmenen vuoden takaisen Sesam-projektinsa, jossa panostettiin 235 miljoonaa kruunua kokoelmien hoitoon ja työllistettiin 1200 akateemista työtöntä. Vähentääkseen jälleen akateemista työttömyyttä Ruotsin hallitus esittää ensi vuoden budjettiinsa 1000 henkilön työllistämistä Sesam-projektin mallin mukaan museoiden ja arkistojen kokoelmien hoitotoimiin sekä saavutettavuuden ja markkinoinnin edistämiseen.

Myös Suomessa kokoelmien valtakunnallinen säilytys- ja kuntokartoitus on tehtävä ja laadittava konservoinnin toimenpidesuunnitelma. Uudessa museolaissa kiinnitetään huomiota kokoelmien tarkoituksenmukaisiin hoito- ja säilytystiloihin, mikä on askel hyvään suuntaan. Säilytystilojen kohentamiseen ja yhteisten varastotilojen rakentamiseen voitaisiin valtion toimesta ohjata investointitukea.

Kulttuuriviennin kehittäminen vaatii museoalalle ohjattavaa erillistukea. Kansainvälisellä näyttelyvaihdolla on museoilla pitkät perinteet. Se on perinteisesti pohjautunut vaihdantaan. Vientituotteena näyttelyvaihto edellyttää näyttelytoiminnan voimakasta kehittämistä. Näyttelytoiminnan nostamiseen kansainvälisesti kiinnostavalle tasolle museoilla ei kuitenkaan ole käytettävissään riittävästi varoja. Suomi-kuvaa kirkastettaessa vientinäyttelyihin on käytetty huomattavaa valtion panostusta.

Euroopan Unioni tukee Lending to Europe -ohjelmaa, jonka tavoitteena on museoiden varastoissa olevien kokoelmien tuominen Euroopan kansalaisten saataville maiden välisin pitkäaikaislainoin, -näyttelyin ja -talletuksin. Tämä toiminta pyritään rakentamaan valtioiden ja EU:n tuella sekä museoiden välisin sopimuksin mahdollisimman vähin kustannuksin. Suomen puheenjohtajakaudella hankkeelle tullaan laatimaan toimenpideohjelma.

Kulttuuriomaisuuden vienti ja vaihto edellyttää verkostoitumista. Suomen museoliitto on pyrkinyt aktiivisesti lisäämään kansainvälisiä yhteyksiään, toimimalla mm. Euroopan museo-organisaatioiden verkostossa ja hoitamalla viimeiset neljä vuotta sen puheenjohtajuutta ja sihteeristöä. Venäjän museoliiton kanssa on käynnistetty joka kolmas vuosi pidettävät Suomalais-venäläiset museopäivät. Museoammattilaiset solmivat henkilökohtaisia suhteita mm. ICOM:in, kansainvälisen museoneuvoston toiminnan kautta.

Toiminnan vaikuttavuutta, määrää ja laatua kuvaavat indikaattorit
Perinteisesti museoiden toiminnan määrää ja laatua on mitattu kävijämäärillä sekä näyttelyiden ja julkaisujen määrällä. Joissakin kunnissa mittareina ovat myös tutkimukseen tai asiantuntemukseen liittyvät asiakaskäynnit ja -palvelut sekä talletetut ja konservoidut esineet. Muina mittareina voisivat olla myös aineistojen digitoinnin määrä, opetustoimintaan osallistuneiden määrä, avoinnaolo, kokoelmien saavutettavuus, yleisön palaute, mediajulkisuus, vertaisarviointi ja ammattikunnan keskeinen palaute.

Yksipuolisiin määrällisiin mittareihin sisältyy myös ongelmia, jotka voivat ohjata museotoimintaa väärään suuntaan. Etäisyydet kasvukeskuksista, asukasmäärät, henkilökunnan koko ym. vaikuttavat tulosten vertailtavuuteen, eivätkä juuri kerro museon yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Suuri osa museon vaikuttavuudesta liittyy yhteisön yleiseen vireyteen, elinvoimaan, henkiseen terveyteen, luovuuteen, joiden määrällinen arviointi on erittäin vaikeaa ja vaatisi syvällistä analyysiä.

Kulttuuripoliittisen strategian ja vaikuttavuuden arvioinnin kehittämiseen liittyvät ehdotukset
Strategiatyön pohjaksi on tärkeä laatia analyysi kulttuurialaa koskevista selvityksistä, tutkimuksista, mietinnöistä ja puheenvuoroista, joita opetusministeriön toimesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty. Olisi arvioitava mihin tehdyt ehdotukset ovat johtaneet ja mitä niillä on saavutettu.

Opetusministeriön tulee TAO:n esityksen mukaan käynnistää tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka liittyvät kulttuurin sosiaalisiin, paikallisiin ja alueellisiin vaikutuksiin sekä koulun kulttuurikasvatuksen merkitykseen.

Museoviraston kehitysyksikkö on tänä syksynä yhdessä opetusministeriön kanssa käynnistänyt hankkeen "Kohti museotoiminnan arviointia ja museopoliittista toimintaohjelmaa", jonka tarkoituksena on kehittää museoiden arviointia ja löytää aineksia toimintapoliittiselle ohjelmalle.

Valtion taidemuseo osallistui valtiovarainministeriön Tuottavuus- ja laatutyön tukihankkeeseen (LATU) taidemuseoiden laadunkehittämisprojektillaan vuosina 1995-1997. Hanketta jatkoi Suomen museoliitto koko museotoimelle suunnattuna EFQM -laatupalkintomalliin pohjautuvana arvioinnin kehittämis- ja koulutushankkeena. Tavoitteena oli saattaa museoiden arviointi osaksi yhteiskunnassa yleisesti käytössä olevaa laatukriteeristöä, jolloin se ulottuisi alan sisäistä vertaisarviointia laajemmalle. Hanke on toistaiseksi jäädytetty Museoviraston käynnistämän arviointityön vuoksi.

Kulttuuripoliittisen strategian näkökulmasta alan moninaisuuden huomioon ottaminen on tärkeää. Kulttuuria ei tule mieltää vain musiikkia, tanssia ja teatteria tai vapaata kulttuuritoimintaa koskevaksi. Museoala on huomattavasti hajanaisempi kuin esimerkiksi musiikin ja teatterin kentät. Sillä on tarttumapintaa dokumentoivana laitoksena arkisto- ja kirjastolaitokseen ja näyttelyitä, julkaisuja ja ohjelmia tuottavana esittävän kulttuurin kenttään ja tietokirjallisuuteen.

Isojen valtion laitosten lisäksi pienten toimijoiden resursoimiseen tulisi olla myös valmiuksia. Valtion keskeisten laitosten resursoinnissa on Valtion taidemuseolla ollut Suomen Kansallismuseota nopeammat kehittymismahdollisuudet. Heikoimmat edellytykset toimia keskusmuseona on tällä hetkellä Luonnontieteellisellä keskusmuseolla. Yliopiston erillislaitoksena se ei voi toimia opetusministeriön asettamien opetuksellisten tulostavoitteiden mukaisesti, eikä myöskään kykene resursoimaan valtakunnalliselta keskusmuseolta edellytettävää näyttely- ja yleisönpalvelutoimintaa saati toteuttamaan keskusmuseolle asetettuja kehittämistehtäviä yhteistyössä muiden luonnontieteellisten museoiden kanssa. Luonnontieteellisen keskusmuseon näyttelytoiminnan kehittämisen ongelmaksi on muodostunut tilanpuute. Osaltaan yliopistojen luonnontieteellisten museoiden syrjäytynyttä tilannetta kuvastaa myös se, ettei niiden tutkimustyötä noteerattu opetusministeriön Tiede ja yhteiskunta -työryhmän muistiossa.

Museoita koskevan strategisen suunnittelun vaikeutena on, että museoasioita hoidetaan opetusministeriössä hajautetusti. Taidemuseot ja muut museot ovat samassa yksikössä, mutta eri virkamiesten hoitamina. Yliopistojen luonnontieteelliset museot puolestaan ovat eri osastossa ja niiden näyttely- ja yleisötoiminta on vierasta tämänhetkisille tieteen ja tutkimuksen tavoitteille. Kaikilla museoilla on kuitenkin samat perustehtävät ja pääosin yhdenmukaiset strategiset tavoitteet riippumatta kokoelmien sisällöstä ja siten koko museoalaa pitää käsitellä strategiatyössä tavoitteiltaan yhtenäisenä.

Suomen museoliitto
Finlands museiförbund

Heikki Talvitie, puheenjohtaja
Anja-Tuulikki Huovinen, pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 12.9.2005

Siirry sivun alkuun