JÄSENILLE
 

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 184 §n muuttamisesta

Asia:  VN/2245/2020

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 184 §n muuttamisesta

Esitys on oikeansuuntainan, mutta siinä on kuitenkin asioita, joihin tulee kiinnittää huomiota. 


Esitykseen sisältyvä tekijänoikeuden yhteishallinnointiorganisaatioiden vahva asema suhteessa kulttuuriperintölaitoksiin käytännössä vaikeuttaa kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten hyödyntämistä ja yleisön saataviin saattamista kulttuuriperintölaitoksissa.

Tekijänoikeusjärjestöjen neuvotteluasema on jo nykyisin hyvin vahva. Siksi ehdotettu malli, jossa oikeudenhaltijoita edustavat järjestöt arvioivat itse edustavuuttaan ei ole toimiva. Myös kulttuuriperintölaitoksille pitäisi antaa oikeus vaikuttaa edustavuuden arviointiin. Lakiin tulisi ottaa direktiivin tarkoittama kulttuuriperintölaitoksen määritelmä. Direktiivin tavoitteena on, että tosiasiallinen toiminta määrittää kuulumisen kulttuuriperintölaitoksia koskevan sääntelyn piiriin, eikä mahdollinen oikeudellinen organisaatiomalli tai omistuspohja.

Kulttuuriperintölaitoksilla pitäisi olla 16 a §:n mukainen mahdollisuus välittää aineistoja tutkimustarkoituksiin myös omien tilojensa lisäksi suojatussa ulkopuolisilta rajatussa sähköisessä ympäristössä.

Tekstin- ja tiedonlouhinta (TekL 13 b §, DSM-direktiivin 3 ja 4 artikla)

Ehdotettu säännös mahdollistaisi tiedon louhinnan edellyttämän kappaleen valmistuksen tieteellisessä tutkimustarkoituksessa. Lakitekstistä ei käy selvästi ilmi, että tämä oikeus koskee myös kulttuuriperintölaitoksia, vaikka tästä säädetään erikseen direktiivin 3 (1) artiklassa. Siksi ehdotamme, että maininta kulttuuriperintölaitoksista sisällytetään selkeyden vuoksi myös lakitekstiin.

Ehdotuksen mukaan louhintaa varten valmistettuja aineistoja saisi säilyttää ja käyttää myöhemmin ”tutkimuksen todentamiseksi”. Tämä muotoilu on liian kapea, sillä direktiivin 3 (2) artiklan sanamuodon perusteella säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa aineiston jatkokäyttö myös muussa tieteellisessä jatkotutkimuksessa, ei ainoastaan tutkimuksen todentamiseksi.

Ehdotamme siksi, että lakiesityksen 13 b §:n 2 momentti muutetaan muotoon:

”Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuvaa tiedonlouhintaa varten valmistetun teoksen kappaleen saa säilyttää tutkimusorganisaatiossa tai kulttuuriperintölaitoksessa ja sitä saa käyttää myöhemmin tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuvaa tiedonlouhintaa varten ja tutkimuksen todentamiseksi edellyttäen, että teoksen kappale on vain siihen oikeutettujen saatavilla. Tieteellistä tutkimusta varten tapahtuvaa tiedonlouhintaa tai tiedonlouhintaa varten tapahtuvaa kappaleen valmistamista ei saa estää tai rajoittaa.”

Teosten käyttö opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa (TekL 14, 18, 19 a, 21, 50 c, 64 c §, DSM-direktiivin 5 artikla)

a. Teosten käyttäminen opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa (TekL 14 §:n 1 ja 4 momentti)

Ehdotus on tärkeä ja tarpeellinen ja helpottaa teosten käyttöä opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa erityisesti digitaalisessa toimintaympäristössä. Ehdotamme kuitenkin, että säännöksessä huomioitaisiin myös kirjastojen, arkistojen ja museoiden oma pedagoginen toiminta. Kulttuuriperintölaitoksilla on suunnitelmallista pedagogista toimintaa, joka voi perustua niiden lakisääteisiin tehtäviin. Esimerkiksi Museolaissa 314/2019 määritellään museotoiminnan yhdeksi tarkoitukseksi yleisötyö, vuorovaikutus sekä opetuksen ja kasvatuksen edistäminen. Tätä tehtävää museoissa toteuttavat siihen pedagogisen koulutuksen saaneet ammattilaiset. Ehdotamme, että esityksessä mainittaisiin myös kulttuuriperintölaitokset rajoituksen soveltamiseen oikeutettuina tahoina oppilaitosten ja vapaan sivistystyön rinnalla.

Kulttuuriperinnön säilyttäminen (TekL 16.1 §, 16 d ja 16 e §, DSM-direktiivin 6 artikla)

Ehdotus on kannatettava ja selkiyttää nykyistä säätelyä, joka rajaa perusteettomasti osan kulttuuriperintölaitoksista 16, 16 a ja 16 d §:ssä säädettyjen tekijänoikeuden rajoitusten ulkopuolelle. Lakiehdotuksessa 16–16 j §:n organisatorinen soveltamisala jää kuitenkin edelleen vaikeaselkoiseksi ja osittain ristiriitaiseksi DSM-direktiivin kanssa.

Lakiin tulisi kuitenkin ottaa DSM-direktiivin käyttämä kulttuuriperintölaitoksen määritelmä sekä yhdenmukaistaa nykyisen kansallisen tekijänoikeuslain kulttuuriperintöaineistojen käyttöä ja teoskappaleiden valmistamista koskevat pykälät.

DSM-direktiivin tarkoituksena on myös luoda kulttuuriperintölaitoksille uusi mahdollisuus hyödyntää kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia. Käyttö perustuu joko sopimuslisenssiin tai tekijänoikeuslain poikkeukseen. Direktiivin tavoite on, että uudet mahdollisuudet koskisivat neutraalisti kaikkia kulttuuriperintölaitoksia. Kirjastojen, arkistojen ja museoiden samankaltaisia toimintoja tulisi kohdella lainsäädännössä tasavertaisesti. Nyt ehdotettu rajattu ratkaisu ei vastaa direktiivin tarkoitusta ja lähtökohtaa kulttuuriperintölaitosten tasapuolisesta kohtelusta.

DSM-direktiivin 2 artiklan 3 alakohdan mukaan kulttuuriperintölaitoksella tarkoitetaan ”yleisölle avointa kirjastoa tai museota, arkistoa tai elokuva- tai äänitearkistoa”. Esityksen mukaan tekijänoikeuslain 16, 16 a ja 16 d §:ssä säädettyjä oikeuksia saisivat kuitenkin hyödyntää ainoastaan ne arkistot, kirjastot ja museot, jotka täyttävät 16 e §:n kriteeristön.  Sääntely on myös ristiriidassa DSM-direktiivin 6 artiklan kanssa siltä osin, että direktiivin mukaan oikeus kappaleen valmistamiseen säilyttämistarkoituksissa tulisi olla kaikilla direktiivissä tarkoitetuilla kulttuuriperintölaitoksilla, mutta tekijänoikeuslain 16 §:ää saavat soveltaa vain ne arkistot, kirjastot ja museot, jotka täyttävät 16 e §:n kriteeristön. Sääntely on lisäksi tarpeettoman monimutkaista, sillä 16 e §:n kriteerit koskevat ainoastaan 16, 16 a ja 16 d §:n soveltamista. Niitä ei siis mahdollisesti sovelleta kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia koskevien 16 g – 16 j §:n soveltamisalan määrittelyyn, vaikka näissäkin käytetään ilmausta ”arkisto ja yleisölle avoin kirjasto tai museo”, ja tämä on omiaan tekemään sääntelystä vaikeaselkoista.

Ehdotammekin, että 16–16 j §:n soveltamisalaa koskevia säännöksiä yksinkertaistetaan siten, että 16, 16 a, 16 d, 16 e, 16 g, 16 h, 16 i ja 16 j §:ssä käytetään termiä ”kulttuuriperintölaitos” ilmauksen ”arkisto ja yleisölle avoin kirjasto tai museo” asemesta, lain 16 §:ään sisällytetään DSM-direktiivin mukainen kulttuuriperintölaitoksen määritelmä: ”Kulttuuriperintölaitoksella tarkoitetaan tässä laissa yleisölle avointa kirjastoa tai museota, arkistoa tai elokuva- tai äänitearkistoa” ja 16 e §:n kriteereistä luovutaan. Perusteluissa tulisi myös selkeästi tuoda esille, että elokuva- ja äänitearkistoihin kuuluvat Kansallisen audiovisuaalisen instituutin lisäksi mm. Yleisradio Oy:n arkisto.

Vaikka lakiin ei otettaisi yhtenäistä direktiivin mukaista kulttuuriperintölaitoksen määritelmää, ehdotamme, että 16 a §:ään tehtäisiin vastaavat muutokset kuin 16 ja 16 d §:ään on esitetty ja viittaukset valtioneuvoston asetukseen poistettaisiin myös 16 a §:n soveltamisalasta. Tämä muutos on ilmeisesti epähuomiossa jäänyt esityksestä pois. Ehdotamme myös, että 16 a §:n 1 momentti muutettaisiin muotoon ”Arkisto ja yleisölle avoin kirjasto tai museo saa” eli säännös laajennettaisiin koskemaan myös museoita. Lisäksi ehdotamme, että jos 16 e §:n kriteeristö säilytetään, uuteen 5 kohtaan tehdään lisäys ”laitoksen omistaa valtio, kunta tai muu julkisoikeudellinen oikeushenkilö”.

Ehdotamme lisäksi, että 16 a §:n 2 momentissa mahdollistettaisiin kulttuuriperintölaitoksen kokoelmiin kuuluvien teosten välittäminen yleisölle laitoksen omien tilojen lisäksi myös suojatussa sähköisessä ympäristössä. Tämä edistäisi merkittävästi kulttuuriperintöaineistojen yhdenvertaista sekä ajasta ja paikasta riippumatonta käyttöä. Ehdotamme siis, että säännös muutettaisiin muotoon:  ”Kulttuuriperintölaitos saa, jollei tarkoituksena ole välittömän tai välillisen taloudellisen edun tuottaminen, välittää omissa kokoelmissaan olevan julkistetun teoksen yleisöön kuuluvalle henkilölle tutkimusta tai yksityistä opiskelua varten laitoksen tiloissa yleisölle välittämiseen varatuilla laitteilla tai ulkopuolisilta rajatussa sähköisessä ympäristössä. Edellytyksenä on, että välittäminen voi tapahtua teoksen käyttöä koskevien hankinta-, lisenssi- ja muiden sopimusehtojen estämättä ja että muu kuin tässä momentissa tarkoitetun käytön edellyttämä teoksen kappaleen valmistaminen digitaalisesti on estetty sekä jos teoksen välittäminen edelleen on estetty.”

 

Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöön kultuuriperintölaitoksissa

a. Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käytöstä kulttuuriperintölaitoksissa säädettäisiin 16 g – 16 j §:ssä. Käytön piiriin voisi kuulua ainoastaan kulttuuriperintölaitosten kokoelmiin kuuluvia teoksia.

Näkemys on liian suppea. Tekijänoikeuden rajoitusten taustalla on monenlaisia intressejä, jotka liittyvät mm. sananvapauden, tutkimuksen vapauden, kulttuuriperinnön suojan ja muiden sivistyksellisten oikeuksien turvaamiseen. Out of commerce -käytössä ei siis ole kyse yksinomaan näihin teoksiin liittyvien taloudellisten intressien poissaolosta vaan punninnasta teosten käyttöön ja hyödyntämiseen liittyvien eri intressien ja perusoikeuksien välillä. 

b. Ehdotetun 16 g §:n mukaan kulttuuriperintölaitoksen kokoelmissa olevan teoksen tai teosten joukon saisi sopimuslisenssin nojalla saattaa yleisön saataviin maantieteelliset rajat ylittävästi (64 d §).

Direktiivissä ei ole mainintaa siitä, että käyttölupa tulisi kytkeä kohteena olevan teosjoukon kaupallisiin markkinoihin. Näin ollen lähtökohtana tulisi olla, että jos teos on kaupallisen jakelun ulkopuolella, sen käytöllä kulttuuriperintölaitoksissa ei ole haitallista vaikutusta teoksen tai teosjoukon kaupallisiin markkinoihin. Mikäli oikeudenhaltija katsoo, että kulttuuriperintölaitoksessa tapahtuva teosten käyttö vaikuttaa haitallisesti niiden kaupallisiin markkinoihin, hän voi käyttää kielto-oikeuttaan. Tämän takia yhteishallinnointiorganisaatioilla ei tulisi olla roolia tässä arvioinnissa.

c. Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttämisestä tekijänoikeuden rajoituksen nojalla eräissä tapauksissa säädettäisiin 16 h §:ssä. Pykälässä asetetaan tietyt kriteerit, joiden täyttyessä teoksen voidaan katsoa poistuneen kaupallisesta jakelusta, ellei tiedossa ole, että teos on edelleen kaupallisessa jakelussa.

Kriteereitä pitäisi täsmentää koskien sitä, milloin 16 h §:n mukaista rajoitusta voidaan soveltaa. 16 h §:n kaupallisesta jakelusta poistumiseen liittyen olisi hyödyllistä, että pykälään lisättäisiin direktiivin mahdollistama oletusaikaraja, jonka kuluttua olisi mahdollista olettaa, että teos on poistunut kaupallisesta jakelusta.

d. Ehdotetun 16 j §:n mukaan pääasiallinen vastuu tietojen ilmoittamisesta Euroopan immateriaalioikeusvirastoon olisi kulttuuriperintölaitoksilla. Kielto-oikeuden käyttämisestä voisi ilmoittaa myös yhteishallinnointiorganisaatio. Ehdotukseen ei sisälly säännöksiä ns. yhteyspisteestä (Contact Point), joka päättäisi, mitkä organisaatiot voivat käyttää Euroopan immateriaalioikeusviraston kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia koskevaa tietokantaa. Tarvitaanko Suomessa tällaista yhteyspistettä ja jos tarvitaan, minkä tahon tulisi hoitaa tehtävä?

Yhteyspisteen sijaan jokaisen toimijan tulisi voida käyttää tietokantaa.

Tarkemmat pykäläkohtaiset kannat TekL 16 g - 16 j sekä 64 d §:stä

a. Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttäminen sopimuslisenssin nojalla (TekL 16 g §)

Ehdotettu malli, jossa yhteishallinnointiorganisaatio itse arvioi edustavuuttaan teosjoukkoon nähden ei ole toimiva. Uhkana on, että 16 h §:n poikkeuksen käyttöala supistuu epätarkoituksenmukaisesti ja edustavuusvaatimus vesittyy entisestään. Mikäli laissa edellytetään tosiasiallista edustavuutta, tulisi HE:stä poistaa viittaukset kollektiivin itsearviointiin tältä osin.

Kulttuuriperintölaitoksia tulisi kuulla jo siinä vaiheessa, kun opetus- ja kulttuuriministeriö tekee tekijänoikeuslain 26 §:n mukaisia hyväksymispäätöksiä. Hyväksymispäätöksen tekemisen jälkeen kulttuuriperintölaitoksilla tulisi myös olla oikeus esittää sopimuslisenssiorganisaation edustavuutta rajattavaksi tietyn teosjoukon osalta 16 g §:n 3 kohdan mukaisesti.

Ehdotamme, että 16 g §:n 5 momentti muutetaan muotoon:

”Jos sopimuslisenssiorganisaatio tai kulttuuriperintölaitos tietyn teosjoukon osalta katsoo, että organisaatio ei ole riittävän edustava, sen tulee ilmoittaa asiasta opetus- ja kulttuuriministeriölle. Hyväksymispäätöksen muuttamisen jälkeen tähän teosjoukkoon kuuluvan teoksen käyttämiseen sovelletaan, mitä 16 h §:ssä säädetään.”

Direktiivin 8 artiklan lähtökohta on, että yhteishallinnointiorganisaation tulee tosiasiallisesti olla valtuutustensa perusteella riittävän edustava oikeudenhaltijoiden suhteen ja mikäli näin ei ole, jäsenvaltion on säädettävä poikkeuksesta tekijänoikeuslakiin. Ehdotettuun ratkaisun tulisi selkeästi lisätä tämä pakollinen edustavuusvaatimus.

Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttäminen rajoituksen nojalla eräissä tilanteissa (TekL 16 h)

16 h §:n rajoituksen tulisi olla käytettävissä laajasti ja ensisijainen kulttuuriperintölaitosten hallussa olevien kaupallisesta käytöstä poistuneiden teosten käyttöperuste. Yhteishallinnointiorganisaatioiden edustavuus on hyvin ohut esimerkiksi arkistovalokuvien suhteen, joiden ottajat eivät ole ammattivalokuvaajia, ja joita ei ole koskaan tarkoitettukaan kaupalliseen käyttöön (DSM-direktiivin resitaali 33 mukaisesti).

Lähtökohtaisesti kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten ja muun suojatun aineiston käyttöä kulttuuriperintölaitoksissa ei ole mahdollista toteuttaa lisensointijärjestelmän kautta, vaan ainoastaan laissa säädetyllä poikkeusjärjestelyllä. Aineostojen luonteen takia transaktiokustannukset ja neuvotteluiden aiheuttama hallinnollinen taakka estävät direktiivin tavoitteiden toteutumisen valtaosalta etenkin pienempiä kulttuuriperintölaitoksia.

DSM-direktiivin 8 artiklan lähtökohta on, että yhteishallinnointiorganisaation tulee tosiasiallisesti olla valtuutustensa perusteella riittävän edustava oikeudenhaltijoiden suhteen ja mikäli näin ei ole, jäsenvaltion on säädettävä poikkeuksesta tekijänoikeuslakiin. Ehdotettuun ratkaisun tulisi selkeästi lisätä tämä pakollinen edustavuusvaatimus, jonka jälkeen yhteishallinnointiorganisaatio voisi vielä rajata edustavuuttaan ja näin mahdollistaa 16 h hyödyntämistä.

16 h §:n sisällön muotoilu on hankala ja sen perusteella jää epäselväksi edellytettävien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus suhteessa tavoitteeseen. Kulttuuriperintölaitosten informointivelvoitteen tulisi katsoa täyttyvän jo 16 j § mukaisesti toimimalla. 16 h §:ään tulisi lisätä oikeus kappaleen valmistamiseen, joka mainitaan sopimuslisenssiä koskevassa 16 g §:ssä.

c. Kielto-oikeuden käyttäminen (TekL 16 i §)

Ehdotamme, että perusteettomien poistopyyntöjen ehkäisemiseksi säännökseen lisätään uusi 4 momentti: ”Kieltovaatimuksen esittäjän tulee esittää luotettava selvitys siitä, millä perusteella hän on teoksen oikeudenomistaja.” Tällainen vaatimus selkeyttää vastuunjakoa, eikä se olennaisesti rajoita tekijän mahdollisuutta käyttää kielto-oikeuttaan.

6. Kysymyksiä sopimuslisenssijärjestelmästä (TekL 26 §, DSM-direktiivin 12 artikla)


b. DSM-direktiivin 12 artiklan 3 kohdan a-alakohdassa edellytetään yhteishallinnointiorganisaation olevan valtuutustensa perusteella riittävän edustava lisenssin kohteena olevien teosten oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien suhteen. Miten riittävä edustavuus varmistetaan, ja miten sitä tulisi arvioida sopimuslisenssiorganisaation hyväksymisen yhteydessä?

Kulttuuriperintölaitoksia tulisi kuulla jo siinä vaiheessa, kun opetus- ja kulttuuriministeriö tekee tekijänoikeuslain 26 §:n mukaisia hyväksymispäätöksiä. Jotta tämä olisi mahdollista, opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi julkistaa yhteishallinnointiorganisaation hakemus liitteineen ja antaa kulttuuriperintölaitoksille ja muille asianosaisille mahdollisuus lausua edustavuudesta.

8.3. Tekijän oikeus perua oikeudenluovutus

Ehdotetussa 31 §:ssä säädettäisiin tekijän oikeudesta perua oikeudenluovutus, mikäli teosta ei ole hyödynnetty laissa säädetyssä ajassa. Kysymys on pakottavasta säännöksestä, mistä johtuen nykyiset tahdonvaltaiset, teostyyppikohtaiset säännökset poistettaisiin tekijänoikeuslaista. Ainoana poikkeuksena olisivat elokuvateoksia koskevat säännökset, jotka säilyisivät ennallaan, mutta muuttuisivat pakottaviksi.

Kannatamme muutettuna. 31 § koskevasta ehdotuksesta ei tällä hetkellä käy ilmi, koskeeko tekijän peruutusoikeus myös kulttuuriperintölaitoksia. Kulttuuriperintölaitoksissa tapahtuva teosten käyttö ja käyttölogiikka poikkeavat merkittävästi tavanomaisista (kaupallisista) toimijoista. Esimerkiksi museoissa teoksia voidaan säilyttää hyvinkin pitkiä aikoja ilman, että niitä hyödynnetään. Museolain 314/2019 2 § mukaan kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen on yksi museoiden lakisääteisistä tehtävistä, eikä oikeudenluovutuksen perumisoikeuden soveltaminen kulttuuriperintölaitoksiin ole siksi perusteltua. Tämän vuoksi ehdotetun 31 § tekstiä tulisi selkeyttää siten, että siinä tuodaan esille, että perumisoikeus ei koske kulttuuriperintölaitoksille tehtyjä luovutuksia.


8.7. Tekijänoikeuksista vapaista (public domain) teoksista otetut valokuvat (TekL 49 a §, DSM-direktiivin 14 artikla)

Valokuvaajan lähioikeutta ehdotetaan kavennettavaksi siten, että valokuva teoksesta, jonka suoja-aika on päättynyt, ei tulisi valokuvaajan lähioikeussuojan piiriin. Tavoitteena on varmistaa, että toisella suojamuodolla ei voida estää tekijänoikeudesta vapaiden (public domain) teosten käyttämistä. 

Kannatamme muutettuna. Ratkaisu on hyvä ja kannatamme erityisesti sitä, että lähioikeuden rajoitusta ei ole rajattu ainoastaan kuvataiteen teoksiin vaan se kattaa kaikista sellaisista teoksista otetut valokuvat, joiden suoja-aika on päättynyt.

Mielestämme valokuvaajan lähioikeuden rajoitus tulisi kuitenkin laajentaa kattamaan myös valokuvat sellaisista valokuvista, jotka eivät ylitä teoskynnystä, samoin kuin valokuvat esimerkiksi teoskynnyksen alittavista museoesineistä. Tällä vältettäisiin tilanne, jossa valokuvan lähioikeussuoja koskisi esimerkiksi teoskynnyksen alle jäävistä museoesineistä tai valokuvista otettuja kuvia, mutta poistuisi teoskynnyksen ylittävistä, mutta jo suojasta vapautuneista teoksista otetuilta valokuvilta.

Ehdotettu sääntely ei myöskään täysin vastaa direktiivin 14 artiklaa. Direktiivin 14 artiklassa säädetty tekijänoikeuden tai lähioikeuden rajoitus on teknologianeutraali ja ulottuu kaikkeen teoksen toisintamisesta syntyvään aineistoon. Lakiesityksessä säädetään kuitenkin ainoastaan valokuvaajan lähioikeussuojan rajoittamisesta. Sääntelyssä tulisikin ottaa huomioon myös muilla tekniikoilla tehtävä toisintaminen.

14. Muut yksityiskohdat, joista haluatte lausua

Tekijänoikeusneuvoston kokoonpanoa tulisi laajentaa, jotta sen rooli opetus- ja kulttuuriministeriötä tekijänoikeutta koskevien asioiden käsittelyssä avustavana asiantuntijatahona toteutuisi paremmin. Tekijänoikeusneuvostossa tulee tekijänoikeusasetuksen 19 § nojalla olla edustettuina keskeiset tekijänoikeuslaissa säädettyjen oikeuksien haltijat sekä suojakohteiden käyttäjät. Tämä edellytys ei toteudu riittävän tyydyttävällä tasolla, varsinkaan DSM-direktiivin mukaisen, kulttuuriperintölaitosten roolia korostavan tekijänoikeuslain uudistumisen myötä, jos kulttuuriperintölaitosten edustus neuvostossa on yhtä kapeaa kuin nyt. Tämän vuoksi kulttuuriperintölaitosten edustusta tekijänoikeusneuvostossa tulisi lisätä.

Yhteenveto keskeisistä huomioista


Lakiesitys sisältää monta kulttuuriperintölaitosten toiminnan kannalta tärkeää ja tarpeellista uudistusta, jotka edistävät yhteisen kulttuuriperintömme säilyttämistä ja käyttöä eri osapuolten intressejä ja oikeuksia kunnioittavalla tavalla erityisesti digitaalisessa toimintaympäristössä. Siksi pidämme tärkeänä, että kulttuuriperintölaitoksia koskevat kohdat saatetaan voimaan, vaikka lain käsittely joltain osin viivästyisi.

Ehdotettua sääntelyä tulee kuitenkin täsmentää, jotta se aidosti toteuttaa DSM-direktiivin taustalla olevia tavoitteita kulttuuriperintölaitosten kokoelmiin sisältyvien teosten säilyvyyden ja käytön edistämisestä. Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten osalta on tärkeää rajata sopimuslisenssin käyttöala tilanteisiin, joissa yhteishallinnointiorganisaation voidaan katsoa edustavan kyseisen teosjoukon oikeudenhaltijoita, ja turvata teosten tosiasiallisen käytön mahdollisuudet myös tekijänoikeuden rajoituksen perusteella. Tiedonlouhintaa koskevassa sääntelyssä taas tulisi tunnustaa kulttuuriperintölaitosten rooli tiedonlouhinnassa ja mahdollistaa tiedonlouhinta-aineistojen tieteellinen jatkokäyttö direktiivin mukaisesti. Lisäksi sääntelyn selkeyttämiseksi lakiin tulisi ottaa direktiivin mukainen yhtenäinen kulttuuriperintölaitoksen määritelmä.

30.10.2021
Tokila Leena

Suomen museoliitto ry

 

Suomen museoliitto 3.11.2021