Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle Euroopan neuvoston puiteyleissopimuksen hyväksymisestä

Suomen museoliiton mukaan Faron yleissopimuksen tavoitteet kulttuuriperinnön, elämänlaadun, identiteetin ja kestävän kehityksen välisen yhteyden vahvistamisesta sekä ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisestä ja kestävän talouden rakentamisesta ovat erittäin ajankohtaisia. Siksi Euroopan neuvoston puiteyleissopimukseen hyväksyminen on tärkeää.

Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esityksestä eduskunnalle kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä tehdyn Euroopan neuvoston puiteyleissopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, OKM/10/010/2017, 16.3.2017

FARON SOPIMUS AJANKOHTAISEMPI KUIN KOSKAAN

Vuonna 2005 Farossa allekirjoitettu yleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisen merkityksen huomioimisesta ja kulttuuriperinnön painoarvon lisäämisestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on ollut aikanaan erittäin merkittävä kannanotto. Sopimuksessa määriteltyjen tavoitteiden tärkeys ja ajankohtaisuus eivät ole vuosien mittaan vähentyneet. Tilanne on ennemminkin päinvastoin.

Faron yleissopimuksen ytimessä olevat tavoitteet kulttuuriperinnön, elämänlaadun, identiteetin ja kestävän kehityksen välisen yhteyden vahvistamisesta sekä ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisestä ja kestävän talouden rakentamisesta ovat tällä hetkellä ajankohtaisempia kuin koskaan Faron sopimuksen aikana.

Hallituksen esityksen hyväksyminen ei aiheuta välitöntä tarvetta nykyisen lainsäädännön tai hallinnon uudistamiseen. Esityksellä ei ole myöskään välittömiä talousvaikutuksia. Kuten esityksen yleisperusteluista on luettavissa, yleissopimuksen periaatteiden toteuttamisessa keskeisin voitettava haaste on se, että yhdelläkään yksittäisellä toimijalla ei ole selkeää vetovastuuta periaatteiden toteuttamisessa. Toteuttaminen edellyttää tiivistä ja koordinoitua yhteistyötä ja siihen liittyvien rakenteiden kehittämistä. Yksittäisistä lakitoimenpiteistä tärkein on 1960-luvulta periytyvän Muinaismuistolain uudistaminen.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen liittymisen kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä tehtyyn Euroopan neuvoston puiteyleissopimukseen sekä antaisi lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Suomen museoliitto kannattaa ehdotusta ja esittää, että eduskunta hyväksyisi lausunnolla olevan hallituksen esityksen ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa ja samalla juhlistaisi itsenäisen Suomen 100-vuotista kulttuuriperintöä hienolla tavalla.

Helsingissä 25.4.2017

Suomen museoliitto ry

Kimmo Levä
pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 26.4.2017

Siirry sivun alkuun