Hae sivustolta
JÄSENILLE
 

Valtionosuusjärjestelmän kehittäminen

Suomen museoliitto kommentoi opetus- ja kulttuuriministeriön kirjettä, jossa esitetään valtionosuusjärjestelmän muuttamista osittain museotoiminnan laadun arviointiin perustuvaksi.

Yleistä

Suomen museoliitto pitää toiminnan laadun, volyymin ja monipuolistamisen mittaamisessa parhaana lähtökohtana vertaisarviointiin perustuvan mittariston kehittämistä, jossa mallina voitaisiin käyttää korkeakoulujen arvioinnissa toteutettuja menetelmiä. Arviointijärjestelmän resurssit sisällytettäisiin Museoviraston jo nyt toteuttamaan museoiden laadun arviointiin.

Kaikkien arviointi- ja palkitsemismallien rakentamisessa on tärkeää, että:

  • mittarit tuottavat tietoa vuoden aikana, onko toiminta kehittymässä toivottuun suuntaan
  • museo-organisaatio pystyy itse suoraan vaikuttamaan mitattavan toiminnan kehittymiseen
  • museo-organisaatio saa kannustinosan käyttöönsä toimintansa edelleen kehittämiseen ja henkilökuntansa palkitsemiseen
  • mittaaminen kohdistuu kaikkiin museon keskeisimpiin tehtäviin: kokoelmatyöhön, näyttelytoimintaan, pedagogiseen toimintaan, tutkimustoimintaan, kulttuuriympäristön suojeluun sekä hallintoon ja johtamiseen

Mittaaminen ja arviointi muodossa tai toisessa edellyttää museoalan tilastoinnin kehittämistä.

Suomen museoliiton mittaristotyöryhmä on käytettävissä mahdollisesti opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käynnistettävässä arvioinnin edelleen kehittämisessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa esittelemän mittariston kehittäminen

Mikäli arvioinnin kehittämistä jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa 2012 esittelemän mittariston pohjalta, siihen esitetään seuraavat huomiot ja korjausehdotukset:

  • T1 Museoammatillisen henkilöstön osuus vakinaisesta henkilöstöstä

Mittari ja indikaattori poistetaan kokonaan.

  • T2 Omat tulot

Omat tulot mittaristoa on monipuolistettava ja tarkennettava, siten että museoiden eri lähteistä ansaitut palvelutulot tulevat oikeudenmukaisesti huomioitua (pääsymaksutulot, museokauppatulot, projektitulot, sponsoritulot, tilatulot, asiantuntijapalvelutulot, muut tulot). Huomattava on, että kaikki museo-organisaation ansaitsemat tulot eivät välttämättä liity museotoimintaan, joten museoiden ilmoittamia tuloja on tarvittaessa tuottavuusarvioinnissa painotettava ja eriytettävä. Oman toimen tuloihin on huomioitava myös museoiden yritystensä kautta museotoimintansa ylläpitämiseen hankkima rahoitus.

Taloudellisen tehokkuuden mittaamisessa tulo (liikevaihto) mittari ei ole kokonaisuudessaan paras mahdollinen. Taloudellista tehokkuutta mittaisivat paremmin myyntikate (tulot-suorat ostot) tai parhaimmillaan käyttökate, jolloin taloudellisessa tehokkuudessa arvioitaisiin ostojen lisäksi myös tulojen hankintaan käytetyt tila- ja henkilöresurssit.

Omat tulot -termin muuttamista "Palvelu-/myyntitulot" -termiksi on myös syytä harkita. Myös museoiden saamat valtionosuudet ja muut avustukset ovat museoiden omalla työllä ja toiminnalla saavuttamia tuloja ja ne pitäisi huomioida laskelmassa vähintään hakumenettelyn kautta myönnettyjen projektiavustusten osalta.

  • T3 Kävijät kotimaassa

Mittari ja indikaattori ok.

  • T4 Näyttelytoiminta

Mittari ja indikaattorit poistetaan kokonaan.

  • T6 Yleisötyö

Yleisötyöksi määritellään museon tilauksesta (esim. opastukset) tai oman ohjelmansa mukaisesti toteuttama (esim. työpajat) tapahtumat tai palvelut. Mittarin indikaattorina tuotettujen tapahtumien määrä.

  • T8 Esteettömyys

Mittari ja indikaattori poistetaan kokonaan.

  • Uudet mittarit ja indikaattorit

1) Kokoelmatoiminta

- kokoelmien käyttö
- kokoelmahallinta

2) Hallinto ja johtaminen

- henkilöstön kehittäminen

Käsitteiden osalta tarkennuksia edellyttää ennen muuta mittaristossa käytetty laskentakaava. Esitetyssä muodossa se on liian monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä. Mittaristossa käytettävä laskentakaava on tuotettava museoille sellaisessa muodossa, että museo pystyy itse laskemaan tuloksen sekä päättelemään, miten toiminnan painopisteiden muutokset mahdollisesti vaikuttaisivat tuottavuuspisteisiin.

Muut valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvät esitykset

Suomen museoliitto kannattaa museoiden osalta nykyisen valtionosuusjärjestelmän perusteiden säilyttämistä. Museoalalle henkilötyövuosiin perustuva valtionosuus on motivoiva ja se kuvaa hyvin museoiden toimintaa ja kokoluokkaa. Merkittävimpänä uudistamisehdotuksena esitämme yliopistojen ylläpitämien museoiden liittämistä valtionosuuden piiriin.

Suomen museoliitto haluaa olla edelleen aktiivisesti mukana kehittämässä valtionosuusjärjestelmää, siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukee museoiden tuottamien palvelujen määrän ja laadun ylläpitoa sekä parantamista.

Helsingissä 30.8.2012

Pirjo Ala-Kapee, puheenjohtaja
Kimmo Levä, pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 30.8.2012