Hae sivustolta
JÄSENILLE
 

Museoiden valtionosuusleikkaukset kohtuullistettava

Suomen museoliitto on jättänyt eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle lausunnon valtion talousarvioesityksestä. Esitetyt leikkaukset kohdistuvat erityisen raskaasti museoiden toimintaan.

Museoiden valtionosuuksiin esitetään 5 miljoonan euron vähennystä vuodelle 2012. Esitys katkaisee myönteisen kehityksen, jolla vuosina 2009-2011 saatiin valtionosuuteen aikaisempina vuosina syntynyt alijäämä kurottua kiinni, ja valtionosuus saavutti tason, joka vastasi toteutuvia kustannuksia.

Esitetyssä muodossaan leikkaukset kohdistuvat erityisen raskaasti suomalaisten museoiden toimintaan. 5 miljoonan euron leikkaus on suhteellisesti arvioituna kaksi kertaa suurempi kuin orkestereiden ja teattereiden toiminaan esitetyt leikkaukset.

Leikkausten painottamista museosektorille on erityisen vaikea hyväksyä, koska Kulttuuripolitiikan tunnuslukutilaston tunnuslukujen perusteella museoiden käyttäjämäärät ovat huomattavasti suuremmat kuin muilla kulttuuripalveluilla. Lisäksi koko Suomen kattava museoverkko toteuttaa merkittävältä osalta kulttuuripalvelujen alueellista tasapuolisuutta. Museot ovat monella paikkakunnalla kulttuurikasvatuksen, matkailutoiminnan ja muun luovan toiminnan vetureita eli toimialojen, jotka ovat taloudellisen kasvun näkökulmasta avainaloja.

Toteutuessaan leikkaukset pysäyttävät museoiden kehityshankkeita, joista keskeisimpiä ovat olleet museoiden saavutettavuuden parantaminen mm. ilmaisilla sisäänpääsyillä, pedagogisilla ohjelmilla ja internet-pohjaisilla museopalveluilla. Leikkaukset heikentävät museoiden mahdollisuuksia työllistää ja tuottaa matkailupalveluja, elämyksiä ja sisältöjä, joilla on merkitystä museoiden lisäksi muille luovan talouden toimijoille. Lisäksi museot ovat toteuttaneet kehityshankkeita, joilla museopalveluja on tuotettu osaksi maahanmuuttajien kotouttamista sekä hyvinvointi- ja terveyspalveluja.

Koko museosektorin osalta kehityshankkeita vaarantaa myös se, että Museoviraston budjettiin on esitetty poikkeuksellisen suuri, 3 miljoonan euron leikkaus. Toteutuessaan se heikentää koko museosektorin kehitystä sekä heikentää merkittäviltä osiltaan Museoviraston ja Suomen kansallismuseon mahdollisuuksia toteuttaa lakisääteisiä tehtäviään. Leikkaukset tulevat toteutuessaan myös vaikuttamaan negatiivisesti Museoviraston ja Suomen kansallismuseon toiminnallisten uudistusten jatkumiseen ja toteutettujen uudistusten hyödyt vaarantuvat.

Leikkaukset heikentävät huomattavasti kaikkien valtionosuusmuseoiden toimintaa ja vaarantavat pienimpien ja harvaanasutuille alueille sijoittuvien museoiden olemassa olon. Leikkausten vaikutuksia lisää erityisesti kiinteistöjen osalta odotettavissa oleva kustannustason nousu. Kiinteistökulujen osuus on tällä hetkellä kolmannes museoiden kokonaiskuluista.

Suomen museoliitto esittää museoiden valtionosuuksiin esitettyjen leikkausten kohtuullistamista. Valtiotalouden heikko tilanne edellyttää kaikilta tervehdyttämistoimiin osallistumista. Museoiden osalta näin pitäisi kuitenkin olla korkeintaan saman verran kuin muilta kulttuurialan toimijoilla, mikä on enimmillään puolet nyt esitetystä eli 2,5 miljoonaa euroa. Lisäksi Museoviraston budjetin leikkaukset on peruttava niiltä osiltaan, jotka vaarantavat käynnistetyt kehityshankkeet ja museokohteiden ylläpidon.

Ei uusia kuluja Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroilla katettavaksi

Suomen museoliitto tukee Veikkauksen monopolijärjestelmän säilymistä ja siihen liittyvää järjestelmää, jolla rahoitetaan merkittävästi suomalaista kulttuuria ja liikuntaa.

Aikaisemmasta käytännöstä poiketen budjettiesityksessä on siirretty veikkausvoittovaroilla rahoitettavaksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alusten entistäminen ja korjaaminen sekä seurantalojen korjaamiseen ja kulttuurivientiin kohdistuvaa rahoitusta. Lisäksi Valtion taidemuseon säätiöittämisen valmistelussa lähdetään siitä, että sen kustannuksia siirretään tulevina vuosina veikkausvoittovaroista rahoitettavaksi.

Suomen museoliitto katsoo, että veikkausvoittovaroista rahoitettavien kohteita ei voi lisätä ilman, että jaettava kokonaismäärä kasvaa. Tämä on huomioitava mm. Valtion taidemuseon säätiöittämisestä tehtävissä suunnitelmissa.

Taide- ja kulttuuripolitiikka tukee luovaa taloutta

Suomen museoliitto pitää hyvänä talousarviossa esitettyjä kulttuuripoliittisia tavoitteita, joilla kulttuurin perustaa vahvistetaan, luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä parannetaan, kaikkien väestöryhmien osallistumismahdollisuuksia kulttuuriin lisätään sekä sitä, että kulttuurin talouden ja luovan talouden kehitysedellytyksiä ja työllisyysvaikutuksia vahvistetaan.

Näiden tavoitteiden kannalta on hyvä, että talousarvioesitys tukee kulttuuriperinnön digitoimista ja kulttuurivientiä.

Helsingissä 3.11.2011

Suomen museoliitto ry
Pirjo Ala-Kapee
, puheenjohtaja
Kimmo Levä, pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 3.11.2011