Hae sivustolta
JÄSENILLE
 

Museoliiton lausunto suoja-ajan pidentämisestä

Suomen museoliitto on antanut opetusministeriölle lausunnon esitysten tallenteiden suoja-ajan pidentämisestä.

Opetusministeriö on pyytänyt Suomen museoliitolta lausuntoa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi valmistellun muutosehdotuksen ensimmäisen lukemisen päätöksestä, missä ehdotetaan esitysten tallenteiden suoja-aikaa pidennettäväksi 50 vuodesta 95 vuoteen ja johon sisältyy myös siirtymätoimia ja yhtenäisiä säännöksiä suoja-ajan laskemisesta.

Valtioneuvosto ja eduskunnan suuri valiokunta eivät kannattaneet suoja-ajan pidennystä. Sivistysvaliokunta piti sitä mahdollisena. Euroopan parlamentti kannatti suoja-ajan pidennystä 70 vuoteen.

Suomen museoliitto ei 17.9.2008 antamassaan lausunnossa nähnyt syytä eikä riittäviä perusteluja suoja-ajan pidentämiselle. Ehdotettu 95 vuotta koituisi lähinnä siirron saajien etuudeksi, koska näin pitkä eliniän piteneminen ei ole oletettavaa.

Museoille äänitteiden suoja-ajalla on merkitystä esitettäessä historiallisia tallenteita näyttelyissä. Vanhimpien tallenteiden osalta tekijänoikeuksia ei yleensä tunneta eikä niitä ole mahdollista juurikaan selvittää. Suoja-ajan piteneminen 95 vuoteen sulkisi ulkopuolelle kaikki ne itsenäisyyden ajan tallenteet, joiden tekijänoikeuksia ei tunneta. Käytännössä tämä kattaisi lähes kaiken kansanmusiikkiin liittyvän aineiston varhaisimpia fonogrammeja lukuun ottamatta.

On oletettavaa, että historiallista aineistoa ei myöskään digitoitaisi, mikäli sitä ei voisi käyttää. Tallennusteknologian nopean kehittymisen näkökulmasta 95 vuoden suoja-aika on niin pitkä, etteivät muistiorganisaatiot konvertoisi tuhoutumisvaarassa olevaa aineistoaan formaatista toiseen vain tallentaakseen vuosikymmeniä käyttökiellossa olevaa aineistoa. Esimerkiksi nyt tehty dvd-tallenne harrastajapelimanneista olisi ehdotetun suoja-ajan pidennyksen jälkeen museossa käytettävissä vuonna 2105, eikä silloin nykyisiä dvd-levyjä saisi enää luettua.

Suomen museoliitto ei edelleenkään näe syytä suoja-ajan pidentämiselle.

Helsingissä 15.3.2010

Suomen museoliitto
Finlands museiförbund ry

Petri Tuomi-Nikula, puheenjohtaja
Anja-Tuulikki Huovinen, pääsihteeri

 

Suomen museoliitto 3.5.2010