Haltia Shop on Vuoden museokauppa

Tänä vuonna palkittiin ensimmäistä kertaa Vuoden museokauppa. Neljän finalistin joukosta voittajaksi valittiin Haltia Shop. Valinnasta vastasi kilpailua varten nimitetty, vuosittain vaihtuva lautakunta. Palkintolautakuntaan kuuluu Päivi Astrén (Toimitusjohtaja, Heureka shop), Essi Lamppu (Hallinto- ja palvelupäällikkö, Aboa Vetus Ars Nova), Anne Laiti (Projektivastaava, ICOM Suomi), Aino-Marja Miettinen (Museokortin yhteistyökoordinaattori, FMAC Oy) ja Mikko Tapanainen (Kaupan asiantuntija, Intensio Oy). Palkintolautakunta on vaihtuva. Palkintolautakunnan koordinaattorina toimii Emilia Merisalo (Koulutus- ja kehittämisasiantuntija, Suomen museoliitto) 

Valinnan perusteina oli muun muassa myynnin kasvu, toimiva verkkokauppa ja kohteeseen sopiva esillepano. 

”Haltia Shopin tyylikäs sisustus ja tuotteiden esillepanot jatkavat museon teemaa ja kauppa saa aikaan vau-elämyksen. Tuotevalikoimaltaan Haltia Shop on tulevaisuuden elämyksellinen museokauppa. Kestävä kehitys huomioidaan myymälän toiminnassa ja siihen liittyviä ratkaisuja haetaan ennakoiden. Verkkokaupan avulla kauppa on laajentanut kävijäkuntaansa koko Suomeen ja saavuttanut koronatilanteesta huolimatta hyvät myyntiluvut. Haltia Shopin uusittu sijainti, verkkokaupan avaaminen ja maksullinen markkinointi kertovat toimivasta yhteistyöstä museon sisällä sekä museon halusta kasvattaa kaupan myyntiä”, palkintolautakunta perusteli valintaansa.

 
Siirry sivun alkuun