Museoalan osaaminen huipulle

Suomen museoliitto toteuttaa vuoden 2019 aikana hankkeen nimeltään Museoalan osaaminen huipulle. Hankkeella kartoitetaan museoalalla olevaa ja tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista koko maan laajuisesti.

Museoalan osaaminen huipulle -hankkeen tavoitteena on reagoida museoalan osaamisen kehittämisen muutostarpeisiin ja vastata Mahdollisuuksien museo - Opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittinen ohjelma 2030 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin. Museopoliittisen ohjelman visiona on, että vuonna 2030 Suomesta löytyvät Euroopan ajankohtaisimmat museot ja innostuneimmat asiakkaat. Museon menestyminen riippuu siitä, mitä museossa osataan, miten osaamista käytetään ja kuinka nopeasti kyetään oppimaan uutta. Olennainen menestystekijä on henkilöstö, joka kehittää osaamistaan jatkuvasti. Osaamisen johtaminen vaatii ymmärrystä tulevasta ja kykyä ennakoida osaamistarpeiden muutoksiin riittävän ajoissa.

Hanke jakaantuu kolmeen vaiheeseen: ensin määritellään alan osaamisalueita ja -tarpeita kolmessa työpajassa, jotka järjestetään Helsingissä, Tampereella ja Oulussa maaliskuussa 2019. Toisessa vaiheessa työpajojen tulosten perusteella rakennetaan kartoitustyökalu, jota pilotoidaan loppukeväällä 2019. Kolmannessa vaiheessa, syksyllä 2019, kaikille Museoliiton yhteisöjäsenille tarjotaan mahdollisuus henkilökuntansa osaamisen kartoittamiseen työkalulla. 

Osaamiskartoituksissa selvitetään miten työntekijöiden osaaminen vastaa museoiden strategiaperustaisia osaamistarpeita. Kartoitukseen osallistuvat museotyöntekijät ja museot saavat tulokset käyttöönsä henkilökohtaisten osaamiskorttien ja museokohtaisten osaamismatriisien muodossa. Suomen museoliitto saa aineistosta valtakunnan tason tietoa koulutus- ja kehittämistoimintansa perustaksi.Museoliiton edustajat eivät näe kenenkään henkilön henkilökohtaista osaamista koskevaa tietoa, vaan ainoastaan keskiarvotietoja osaamisten tasoista ja kuiluista.

Hankkeessa hyödynnetään C&Q Systems Oy:n asiantuntemusta ja osaamiskartoitusjärjestelmää. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja:

Pauliina Kinanen
Koulutus- ja kehittämisasiantuntija
Puh: 040 354 2205
Email: pauliina.kinanen@museoliitto.fi

Leena Tokila
Koulutus- ja kehittämisjohtaja
Puh: 040 534 6232
Email: leena.tokila@museoliitto.fi

 



 

 
Siirry sivun alkuun