Hae sivustolta
MEISTÄ JA MUSEOALASTA
 

Museoalan toimintaympäristö, PESTLE-analyysi

Museoalan toimintaympäristö

Suomen museoliitto 2023 -strategia


25.5.2018

Johdanto


Museoiden toimintaympäristö muuttuu kaikkialla nopeasti. Monet toimintaympäristöanalyytikot jakavat käsityksen siitä, että olemme menossa kohti niin sanottua VUCA-maailmaa. Se tarkoittaa, että seuraava vuosikymmen näyttäytyy nopeasti muuttuvana (volatile), epävarmana (uncertain), monimutkaisena (complex) ja moniselitteisenä (ambiguous).

Suomen museoliiton työssä tunnistettiin VUCA-toimintaympäristöön liittyvien tunnusmerkkien täyttyvän myös museoiden tulevien vuosien kehityksessä. Strategiatyön pohjaksi valittiin kuitenkin PESTLE-analyysi, jonka perusteella arvioitiin museoiden poliittisessa, taloudellisessa, sosiaalisessa, teknologisessa, lainsäädännöllisessä ja ekologisessa toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia museoiden toimintaan.

Muutokset poliittisessa ympäristössä


Poliittisen päätöksenteon ennustettavuus heikkenee

Museoiden rahoituksesta noin 80 % tulee poliittisen päätöksenteon perusteella. Museoiden palvelutulojen kasvaessa tämä osuus vähenee, mutta se ei muuta kokonaiskuvaa siitä, että museot ovat ensisijaisesti yhteiskunnallinen palvelu ja museoiden menestyksessä suotuisa poliittinen toimintaympäristö on keskeisin tekijä.

Museoiden yhteiskunnallisessa rahoituksessa kunnallisen päätöksenteon merkitys korostuu, sillä kunnallisten museoiden osalta kuntapäättäjät tekevät ratkaisut sekä kunnan että valtion rahoituksen ohjaamisesta. Museoista kunnat omistavat noin 55 %. Valtion ja yksityisten organisaatioiden omistamissa museoissa poliittinen ohjaus kanavoituu ennen muuta valtiollisen päätöksenteon kautta. Valtion rahoitukseen poliittinen päätöksenteko vaikuttaa sekä talous- että kulttuuripolitiikan, mutta myös rahapelipolitiikan kautta.

Alkavalla strategiakaudella poliittisen ohjauksen ennustettavuus heikkenee. Yhden asian liikkeet ja yksittäisten poliitikkojen pop-up-tyyppiset kampanjat saattavat muuttaa päätöksentekoa nopeastikin. ”Kulttuurisäästöillä” on perinteisesti saatu kannatusta tämän tyyppisessä toimintaympäristössä, ja museoiden pitkäjänteisen työn merkitystä verrataan aikaisempaa useammin tapahtumien ja projektien tuloksiin.

Museoiden rooli ja palvelujen ilmaisuus saattavat nousta kulttuuripoliittiseen keskusteluun. Palveluiden ilmaisuus ei kuitenkaan missään tilanteessa vähennä poliittista ohjausta. Museoiden rahoituspohjan laajentamista pidetään edelleen tärkeänä erityisesti kunnallispoliittisessa keskustelussa. On myös selvää, että riippumatta poliittisista suhdanteista kulttuuritarjonnan edellytetään edelleen olevan tasapuolisesti kaikkien käytössä sosioekonomisesta taustasta tai asuinpaikasta riippumatta. 

Poliittinen kiinnostus museoasioihin kasvaa ja fokus laajenee

Poliittinen kiinnostus museoasioihin kasvaa. Suurimpana syynä tähän on kunta- ja maakuntauudistus, joka vähentää kunnan tehtäviä sosiaalipalvelujen osalta ja nostaa kulttuuripalvelujen ylläpidon yhdeksi kunnan päätehtävistä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Helsingin tietokeskuksen johtaja Timo Cantell arvioi kulttuurialan nousevan kaupunkien kehityksen keskiöön niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin imagollisestikin.

Alueellisella tasolla maakuntauudistus ei merkittävästi vaikuta museoiden poliittiseen ohjaukseen ja toimintaan. Maakunnilla ei ole merkittäviä museotoimintaan liittyviä tehtäviä lukuun ottamatta kaavoitukseen ja kulttuuriympäristön suojeluun liittyviä asiantuntijatehtäviä. Maakunnat eivät rahoita museotoimintaa, vaan museot näyttäytyvät maakuntahallinnolle lähinnä palvelujen tuottajina ja kumppaneina. Tältä osin nykyisten maakuntamuseoiden ja tulevien alueellisten vastuumuseoiden rooli vahvistuu ja monipuolistuu.

Rahoituksen osalta maakuntauudistus ja siihen vahvasti liittyvä sote-uudistus saattavat välillisesti vaikuttaa museoihin merkittävästi, jos uudistusten taustalla olevat talouslaskelmat osoittautuvat virheellisiksi. Virheellisten laskelmien seurauksena julkinen talous ajautuisi ongelmiin ja kulttuurirahoituksen suotuisa kehitys vaarantuisi.

Valtakunnallisella tasolla poliittisen kiinnostuksen lisääntyminen perustuu museoiden käytön ja näkyvyyden lisääntymiseen sekä siihen, että kulttuuripalvelut nähdään osana laajempaa yhteiskunnallista viitekehystä. Museoilla nähdään kulttuuripoliittisten tehtävien lisäksi olevan rooli elinkeino-, sosiaali- ja koulutuspoliittisten tavoitteiden toteuttamisessa.

Museoiden roolia elinkeinopolitiikassa vahvistaa paikkakuntien elinvoima- ja vetovoimatekijöiden korostaminen ja näiden tekijöiden merkitys matkailu- ja asukasmäärien sekä yritysten investointien kasvattamisessa. Vuonna 2016 käyttöön otetun uuden perusopetussuunnitelman toteuttaminen korostaa museoiden asemaa oppimisympäristönä ja koulujen kumppanina. Yhteiskunnallisen merkityksen kasvu ja roolin vahvistuminen lisää museoiden painoarvoa myös yhteiskuntapoliittisina keskustelijoina. Museoiden myös odotetaan ottavan kantaa ja vaikuttavan hyviksi kokemiensa arvojen ja tavoitteiden toteutumiseen.

Oman identiteetin etsiminen ja korostaminen sekä näihin liittyvä nationalismi lisäävät kiinnostusta historiaan ja omaan kulttuuriin. Nationalismiin sisältyvä poissulkevuus heikentää demokratiaan perustuvien hallintomallien toimivuutta. Tämä kehitys vahvistaa tarvetta sille, että museot toimivat aikaisempaa aktiivisemmin demokratian edistämiseksi.

Museo- ja kulttuuriasioiden painoarvon kasvua edistää osittain myös päättäjäsukupolven vaihdos. Aikaisempaa useammin museo- ja kulttuuriasioista on päättämässä yhteisöllistä toimintaa korostava koulutettu kaupunkilainen, jolla on aikaisempia sukupolvia enemmän kokemuksia museo- ja kulttuuripalvelujen käytöstä sekä Suomessa että ulkomailla, ja jolle paikallisen ja alueellisen identiteetin vahvistaminen on aikaisempia sukupolvia tärkeämpää.

Poliittisessa toimintaympäristössä Euroopan Unionin rooli pysyy nykyisellään, mutta Yhdysvalloista lähtenyt ”meidän maa ensin” -ajattelu vähentää kiinnostusta kansainväliseen yhteistyöhön. On myös selvää, että globalisaation harja on jo saavutettu ja katse kääntyy entistä enemmän omaan maahan, jolloin päätöksenteossa korostuu entistä vahvemmin lyhytaikainen oma etu.

Museoiden on todistettava tuloksensa

Poliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa korostuu erityisesti museoiden välinearvo, ja tämän vuoksi museoilta odotetaan aikaisempaa parempia valmiuksia osallistua panos–hyöty-pohjalta lähtevään keskusteluun. Museoiden on osoitettava arvonsa mitattavilla tuloksilla, joissa korostuvat suorat ja välilliset taloudelliset hyödyt sekä ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden arviointiin käytettävät mittarit.

Välinearvoa korostavan poliittisen päätöksenteon vastinparina korostuu kuluttaja-asiakkaiden vahvistuva arvostus museoiden itseisarvoista perustehtävää kohtaan. Muutoksen taustalla on ihmisten kasvava kiinnostus omaan historiaansa ja geeniperintöönsä sekä arvopohjaiseen toimintaan. Kuluttaja arvostaa museota ennen muuta sen yleishyödyllisten sivistys- ja koulutustehtävien ja kulttuuriperinnön säilyttämistehtävien vuoksi.

Muutokset taloudellisessa ympäristössä


Taloudessa positiivinen näkymä

Talous painottuu museoita koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa vahvasti. Talouden näkökulma ohjaa käytännössä kaikkea toimintaa. Kokonaisuudessaan näkymä museoiden taloudellisen toimintaympäristöön on positiivinen. Tätä näkymää vahvistavat ennen muuta museoiden käytön lisääntyminen sekä valtion rahoituksen leikkausten päättyminen ja rahoituksen kääntyminen kasvuun. On perusteltua odottaa, että kulttuurin valtionosuuksien kasvu painottuu museosektoriin, sillä museoiden käyttäjämäärät ovat kasvaneet muita kulttuuripalveluja enemmän.

Valtionosuusrahoitus jaetaan uudelleen vuonna 2019. Tämä uudistus vaikuttaa yksittäisten museoiden rahoitukseen, mutta huonoimmillaankaan rahoituksen vähentyminen ei vaaranna yksittäisen museon toimintaa, ja pitkä siirtymäaika mahdollistaa sopeuttamistoimet.

Museoiden talouden suurin uhka ovat kunnallisen rahoituksen mahdolliset leikkaukset, jotka kohdistuvat ennen muuta toiminnan perusrahoitukseen. Samalla museoita rohkaistaan laajentamaan rahoituspohjaansa yksityiselle sektorille. Odotukset tai vaatimukset yksityisen rahoituksen kasvattamiseksi ohjaavat museotyön painopistettä näyttely- ja tapahtumatoimintaan.

Kunnallisen rahoituksen osalta kehityksen ennustaminen on kuitenkin vaikeaa. Kuntien taloudellinen tilanne ja painopisteet vaihtelevat, ja sote-, kunta- ja maakuntauudistuksen vaikutukset ovat monelta osin hämärän peitossa. On ilmeistä, että paikkakuntien välillä erot kasvavat, mutta mahdollisesti kasvava valtionosuus vähentää tai estää museoiden resursseihin tehtäviä leikkauksia.

Euroopan unionin rooli museoiden rahoituksessa säilyy entisellään. Museoiden mahdollisuudet menestyä hankerahoituksen hakemisessa vahvistuvat, kun museoiden yhteiskunnallinen rooli kasvaa.

Avustustyyppisen rahoituksen mahdollisesta lisääntymisestä huolimatta museoita ohjataan talouden monipuolistamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa yksityiseltä sektorilta (kuluttajilta ja yrityksiltä) hankittavan rahoitusosuuden kasvua. Kuluttajakohderyhmässä kysyntä on selkeässä kasvussa (tästä tarkemmin kohdassa ”Taloudellisen toimintaympäristön muutokset”). Yritysrahoituksen kasvunäkymät perustuvat yritysten yhteiskuntavastuun vahvistumiseen, joka näkyy mm. sponsoroinnin kasvuna. Yritysten pitkäjänteinen sitoutuminen museotoiminnan rahoittamiseen esimerkiksi museoiden omistajina tai museoiden taustalla olevien yhdistysten tai säätiöiden jäseninä on heikentymässä.

Yksityisen rahoituksen kasvutavoitteen toteuttaminen tuo esiin avustusjärjestelmän puutteet, jotka eivät mahdollista yksityisen rahoituksen kasvua vaarantamatta avustustyyppisen rahoituksen määrää. Yksityisen rahoituksen kasvattaminen edellyttää myös sitä, että osa museoiden palveluista on määriteltävä selkeästi voittoa tavoittelevaksi liiketoiminnaksi.

Mitä ja kuka maksaa? Mitä ja kuka hyötyä saa?

Kuten poliittisen toimintaympäristön muutoksen kuvauksessa todettiin, museoita koskevassa päätöksenteossa korostuu välinearvo, ja samalla museoihin sijoitettujen panosten odotetaan toteutuvan selvästi osoitettavina tuloksina. Museoiden tulorahoituksen ylläpitämisessä ja kasvattamisessa korostuvat tuotteistaminen ja liiketoiminnallisuus ja siihen liittyvä panos–tuotos-ajattelu. Käytännössä tuotteistamista edellyttää myös museoiden valtionosuusrahoitus, joka vuonna 2020 toteutuvan uudistuksen jälkeen perustuu aikaisempaa vahvemmin museolle määriteltyihin tehtäviin ja niiden toteutumiseen (arviointi 3 vuoden välein). Erityisesti tehtäväpohjainen VOS-rahoitus koskee alueellisia ja valtakunnallisia vastuumuseoita.

Museoiden taloudessa mahdollisuuksia tuo myös Suomen vaurastuminen ja se, että ihmisillä on aikaisempaa enemmän perintöomaisuutta. Tämä luo kasvavia markkinoita good will -tuotteille, joilla tuetaan yleishyödyllistä toimintaa (lahjoitukset, testamentit, joukkorahoitus).

Vaurastuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla menisi taloudellisesti hyvin. Päinvastoin. On nähtävissä, että taloudellinen eriarvoistuminen lisääntyy, ja samalla syrjäytymisvaarassa olevien määrä kasvaa ja yhteiskunnalliselle toiminnalle on kasvava tarve.

Kulutuksen painopiste siirtyy kertakäyttökulttuuria hillitseviin, eettisesti ja ekologisesti kestäviin sekä verkosta saataviin palveluihin, joskin kivijalkapalvelut säilyttävät erityisesti museoissa merkittävän roolinsa. Elämystalous ja siihen liittyvät matkailuelinkeinot jatkavat vahvaa kasvuaan vähintään 4 % vuositasolla (UNWTO:n ennuste). Matkailun kasvu lisää museoiden suoria palvelutuloja, mutta ennen muuta se vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja museoille maksettavien avustusten perusteisiin.

Maksullista, maksutonta

Museot kohtaavat ristiriidan, jossa edellytetään samaan aikaan lisää palvelutuloja ja lisää maksuttomia palveluja. Mahdollista on myös, että museoiden maksuttomuus nousee jälleen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Yksityisen rahoituksen kasvattaminen edellyttää sitä, että asiakasmäärät kasvavat, mutta myös sitä, että palvelut ovat onnistuneesti hinnoiteltuja. Käyttäjät mieltävät museot kuitenkin julkisiksi toimijoiksi, jolloin niiden palveluilta odotetaan muuta kuin liiketoiminnallista hinnoittelua, jopa maksuttomuutta. Tätä odotetaan ainakin digitaalisilta tietopalveluilta. Museoalan palvelujen hintamielikuvan rakentamisessa haasteellista on se, että käyttäjälle samanlaisena näyttäytyvien palvelujen hinnat vaihtelevat huomattavasti.

Museoiden kannalta hankalaa on se, että digitalisoitumisesta huolimatta tietopalvelut ovat erittäin henkilötyöintensiivisiä ja siten järjestelmien osalta kalliita tuottaa. Palvelutulojen kasvattaminen ja ilmaisten palvelujen tarjoaminen näyttäytyy mahdottomana yhtälönä.

Kiinteiden kulujen osuutta on vähennettävä

Paine kulurakenteen muuttamiseen lisääntyy. Kulurakenteen muuttamien koskee museotoiminnassa käytännössä aina henkilöstö- ja kiinteistökuluja, joiden osuus museoiden kokonaiskuluista on 80 % luokkaa. Museoiden talouden joustamattomuutta lisää se, että myös muuttuvista kuluista huomattava osuus on kiinteiden kulujen kaltaisia, kuten ITC- ja muut toimistokulut. 



Kulurakenteen muuttamista edellyttää ennen muuta se, että digitaaliset palvelut vaativat kasvavaa panostusta sekä ITC-järjestelmiin että niihin liittyviin tukipalveluihin. Tilanteen haasteellisuutta lisää se, että samaan aikaan, kun kiinteiden menojen vähentämiseen on toiminnallisia paineita, monen museon kiinteistön korjausvelka on erääntymässä maksettavaksi ja museot kilpailevat osaajista työmarkkinoilla, joissa palkkataso on museoalaa korkeampi. Kulurakenteen muuttamisesta seuraa henkilöstö- ja tilajärjestelyjen yleistyminen, jolloin lomautuksia, irtisanomisia ja tiloista luopumisia ei voi välttää.

Kulurakenteen keventäminen ohjaa verkostoitumaan. Suuremmissa toimintayksiköissä kustannukset ovat henkilöä/neliötä/tietojärjestelmää kohden useimmiten pienemmät. Toiminnan kulurakennetta muutettaessa museoiden keskeinen kysymys on, voivatko ne vielä lunastaa annetut lupaukset (palveluvastuuvelka) esimerkiksi lahjoituksena vastaanotetun omaisuuden säilyttämisestä. 

Rahoituspohjan laajentaminen edellyttää muuttuviin toimintakustannuksiin käytettävän rahoituksen kasvun lisäksi museoilta aikaisempaa parempaa taloudellisen riskin sietokykyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että museoiden omia pääomia on vahvistettava. Tämä on mahdollista omistajien lisäinvestoinneilla tai museoiden ylijäämän (voiton) kautta.

Osaamisen ylläpito

Museoiden rahoitusrakenteen muuttuminen muuttaa museotyön ohjausta. Rahoittajien ja asiakkaiden näkemykset vaikuttavat entistä enemmän museoiden sisältöihin ja toiminnan painopisteisiin. Kasvava säätiörahoitus ohjaa museoita hankkeisiin, jotka toteuttavat ensi sijassa säätiöiden tavoitteita. Julkinen projektirahoitus taas ohjaa yksittäisten rahoittajalle tärkeiden kehityshankkeiden toteuttamiseen. Asiakasohjaus saattaa vaikuttaa myös museoiden rooliin asiantuntijoina etenkin yleishyödyllisissä kysymyksissä. Vaarana on, että museo ei voi tai halua ottaa kantaa asioihin, joissa toiminnan keskeinen rahoittaja on osapuolena.

Museotyön ohjaamisessa toteutuvaa muutosta merkittävämpi toimintaympäristön muutos on museoiden osaamisen ylläpitoon liittyvien haasteiden lisääntyminen. Museot tarvitsevat uutta työvoimaa erityisesti ITC-, viestintä- ja markkinointitehtäviin samalla kun museoalalta on kiihtyvällä tahdilla eläköitymässä alalla ja yksittäisissä museoissa pitkiä työuria tehneitä henkilöitä. Museot ovat työvoiman rekrytoinnin osalta uudessa tilanteessa. Osaajista on kilpailtava muiden toimialojen kanssa. Tässä kilpailussa kulttuurialan palkkatasolla ei pärjää. Palkkatason mataluus voi vaikuttaa myös kokonaisuudessaan alalle hakeutumiseen ja kouluttautumiseen.

Museotyöntekijöiden sukupolvenvaihdoksen ja osaamistarpeiden laajentumisen mukana museotyön tekemisen tapa muuttuu. Pitkät työsuhteet vaihtuvat entistä useammin työntekijän puolelta toivottuun pätkä- tai osa-aikatyöhön. Osaamisen laajentamisessa vapaaehtoistyön merkitys kasvaa erityisesti siksi, että osaamista on tarjolla, kun eläkkeelle siirrytään aikaisempaa hyvävoimaisempana.

Muutokset sosiaalisessa ympäristössä


Kulttuuri säilyy perusoikeutena

Oikeus nauttia taiteesta ja ottaa osaa kulttuurielämään ovat tunnustettuja oikeuksia kaikkialla maailmassa. Useat valtiot ovat sopimuksin sitoutuneet näihin tavoitteisiin. Nämä oikeudet on tunnustettu myös alueellisesti ja paikallisesti. Kuntaliitto toteaa vuoteen 2025 ulottuvassa visiossaan: ”kulttuuripalveluiden merkitys alueen elinvoimaisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta on suuri. Jokaisella on oikeus kulttuuripalveluihin iästä, kulttuuritaustasta ja elämäntilanteesta riippumatta ja palvelut ovat luonteva osa kuntalaisten jokapäiväistä elämää.”

Kulttuuristen oikeuksien toteutumiseksi on löydettävä uusia ratkaisuja, koska kaupungistumiskehityksessä reuna-alueiden palvelut vähenevät ja jopa lakkaavat ja väestö ikääntyy ja sen kulttuuriset juuret monipuolistuvat. Väestöryhmien eriytymistä pahentavat kasvavat erot taloudellisesti hyvinvoivien ja köyhien välillä sekä ”minä ensin” -ajattelun vahvistuminen. Yhä useampi suomalainen tuntee vieraantuvansa ja jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle myös sukupuolisen identiteettinsä vuoksi.

Suomalaisia yhdistäviä ja kaikkia koskevia suuria tarinoita ei enää synny. Yhteiskunnan eriytyminen haastaa museotoiminnan sen kaikissa muodoissa. Museon edustama yhteisö on entistä moniulotteisempi ja vaikeammin määriteltävissä.

Yhteiskunnallisen eriytymisen seurauksena kasvava yhteiskunnallinen ongelma on myös yksinäisyys. Yhä useampi suomalainen on vaarassa jäädä ”omien seiniensä sisälle”, kun verkkopalvelujen kehittyminen vähentää tarvetta ja pakkoa kodin ulkopuoliselle työnteolle, kyläilylle, kaupassa käynnille tai harrastuksille.

Museoiden keskeisintä omistajaorganisaatioita edustava Kuntaliitto on listannut tarvittavat toimenpiteet seuraavasti: 

1. Varmistetaan valtion riittävä rahoitus kunnissa tapahtuvalle kulttuuritoiminnalle.
2. Kulttuuripalvelujen merkitys hyvinvointia vahvistavana peruspalveluna tunnustetaan. Palvelujen merkitys ennaltaehkäisevänä toimintana huomioidaan sekä strategisessa suunnittelussa että käytännön toteutuksessa.
3. Kunnalliset tai kunnallisesti rahoitetut instituutiot omaksuvat avoimen toimintakulttuurin sekä toteuttavat uusia palvelukonsepteja ja yhteistoimintamalleja. Selvitetään palvelujen uusia ylläpitäjävaihtoehtoja.
4. Tuetaan kuntien työtä maahanmuuttajien kotoutumiseksi sekä välitetään tietoa hyviksi koetuista uudenlaisista toimintamalleista.
5. Kulttuurisen infrastruktuurin huomioiminen suunnittelussa ja kaavoituksessa. Yhdyskuntasuunnittelussa tunnistetaan alueen kulttuuriset arvot ja ne nostetaan ihmisläheisen suunnittelun osaksi. Liitto edistää prosenttiperiaatteen toteutumista kunnissa ja muissa julkisissa organisaatioissa.
6. Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä kehitetään omina koulutusmuotoina jatkossakin. Tuetaan kuntia kulttuurikasvatuksen kehittämiseksi suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi sekä edistää yhteistoimintaa oppilaitosten ja kulttuurikentän välillä.

Vuonna 2018 julkistetussa museopoliittisessa ohjelmassa museoiden rooli nähdään kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä. Yhteiskunnallisissa muutoksissa korostuu museoiden asema asiantuntijoina ja kumppaneina, jotka auttavat muutosten ymmärtämisessä ja siten mahdollistavat muutosten toteutumisen.

Yhteiskunnallisissa muutoksissa museoiden on arvioitava tehtäväänsä ja toimintaansa uudelta pohjalta. Museota määrittää entistä vähemmän rakennus, kokoelma tai näyttely. Museo on entistä enemmän palvelu, jonka sisältö vaihtelee paikkakunnan, alueen tai yksittäisten henkilö- tai ryhmäkohtaisten tarpeiden perusteella. Museoiden sosiaalisessa tehtävässä korostuvat kotouttaminen, vähäosaisten aktivoiminen, nuorten syrjäytymisen estäminen ja yksinäisyyden vähentäminen. Museon esteettömyys saa uuden sisällön.

Muutokset teknologisessa ympäristössä


Digitaalisuus kasvattaa asiakasmääriä

Museoille digitalisaatio näyttäytyy neljällä tasolla:

-   kokoelmien digitointi
-   kokoelmien ja palvelujen online-välittäminen
-   sisältöjen ja kokoelmatietojen tuottaminen vuorovaikutuksessa yleisön/yhteisön kanssa
digitoidun materiaalien uudet käyttötavat lisätyn todellisuuden (AR) ja keinotodellisuuden (VR) tuottamisessa sekä tekoälyn käyttö uusien ratkaisujen ja tulosten saavuttamiseksi (tiedon louhinta)

Digitalisoituminen lisää kaikilla tasoillaan kokoelma- ja kulttuuriperintötyön kiinnostavuutta sekä sitä kautta museoiden palveluiden käyttöä. Samalla museoiden rooli yhteiskunnassa kasvaa. Digitaaliset palvelut mahdollistavat kokoelmien ja kulttuuriperintökohteiden paremman saavutettavuuden ja täsmällisemmän kontekstitietojen esittelyn. Digitaalisten palvelujen käyttöliittymät (verkkosivut, mobiilipalvelut) madaltavat kynnystä lähestyä museoita.

Yhteydenotot ja asiakasmäärät kasvavat, mutta samalla lisääntyvät myös toiveet palvelujen sisältöjen ja teknisten ratkaisujen parantamisesta. Museoissa on kasvava määrä diginatiiveja asiakkaita, jotka kommunikoivat museon kanssa pääasiassa verkossa ja ovat tottuneet digitaalisten palvelujen jatkuvaan ja kattavaan tarjontaan. Museoissa tämä lisää työn kokonaismäärää ja kasvattaa paineita työn uudelleen järjestämiseen ja uusien työtapojen opettelemiseen.

Digitaalisuus korostaa myös viestinnän merkitystä museoissa: museoista tulee entistä enemmän medioita. Digitaalisuuden mukana tulee globaalisuus, jolloin palvelujen kielivalikoiman laajentaminen avaa huomattavia mahdollisuuksia. Kielivalikoiman laajentamisessa käännöskoneiden/robottien kehittymien avaa huomattavia mahdollisuuksia.

Digitaalisuus edellyttää jatkuvia investointeja

Digitalisoituminen ja siihen liittyvä robotisaatio edellyttävät jatkuvia investointeja teknologiaan sekä laite- ja ohjelmistohankintoina että ihmisten osaamisen ylläpitona. Digitaalisuus ja muu teknologinen kehitys lisäävät museoiden kustannuksia kokonaisuudessaan.

Kustannuspaine ohjaa museoita kehittämään maksullisia palveluja. Kuten taloudellisen toimintaympäristön kuvauksessa todettiin, museoiden asiakkaiden on todennäköisesti vaikea hyväksyä digitaalisten palvelujen maksullisuutta. Museot mielletään julkiseksi palveluksi, joten museoiden odotetaan laittavan materiaalit saataville maksutta tai erittäin pientä maksua vastaan. Kaikkineenkin digitaalisten palvelujen ansaintalogiikka edellyttää suurta käyttäjämäärää ja ostoksen pientä keskihintaa. Digitaalisten palveluiden taloudellinen menestys edellyttää toimivia ja tunnettuja jakelukanavia/verkkokauppoja.

Robotisaatio

Robotisaatio muuttaa työn tekemisen tapaa nopeasti, kun robotit kehittyvät yksiulotteisista koneista tunnistamiseen, toimintaan ja ajatteluun pystyviksi yhteistyökumppaneiksi. Roboteilla voidaan korvata ihminen monissa perinteisissä ammateissa. Museoalla robotisaation mahdollisuudet näyttäytyvät ennen muuta tiedon louhinnassa ja yhdistämisessä sekä asiakasrajapinnassa olevissa tehtävissä. Robotisaatio tuo myös uusia mahdollisuuksia museopalvelujen tarjonnan laajentamiseen kohti 24/7-saavutettavuutta.

Digitaalinen pimeä aika uhkana museoiden perustehtävälle

Digitaalisuus, robotisaatio ja muu nopea teknologinen kehitys ovat synnyttämässä tai jo synnyttäneet ilmiön, jota kuvataan digitaaliseksi pimeäksi ajaksi. Yleisellä tasolla termi pimeä aika kuvaa ajanjaksoa, josta on käytettävissä hyvin vähän tai ei ollenkaan dokumentteja historian tutkimiseen tai muuhun tarkoitukseen. 2000-luvun alkuvuosina digitaalisen materiaalin tuottamiseen tarkoitettu teknologia ja digitaalisten materiaalien pitkäjänteiseen tallentamiseen liittyvä teknologia ja järjestelmät eivät ole kehittyneet samaan tahtiin. Lienee niin, että aikakaudella tuotetun ja pitkäjänteisesti tallennetun materiaalin epäsuhta ei ole koskaan ollut suurempi kuin 2010-luvulla. Digitaalisen pimeän ajan ehkäiseminen on museoiden nykydokumentoinnin ja koko tallennustoiminnan keskeisin tehtävä. 

Muutokset lainsäädännöllisessä toimintaympäristössä


Alkavalla strategiakaudella lainsäädännöllinen toimintaympäristö muuttuu huomattavasti. Museoiden osalta keskeisimmät toimintaa muuttavat lait ovat tietosuojalaki (voimaan keväällä 2018), laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta (voimaan syksyllä 2018), museolaki (voimaan vuonna 2020). Lisäksi digitaalisuus ja museopalvelujen tuotteistaminen ja digitaalinen välittäminen lisäävät tekijänoikeuslain painoarvoa. Uusista käynnistyvistä lakihankkeista museoalan kannalta merkittävin on muinaismuistolaki, jonka perusteelliseen uudistamiseen on ollut painetta jo vuosia.

Uudet lait näkyvät museoiden toiminnassa kaikilla tasoilla. Tietosuojalain ja tekijänoikeuslain epämääräisyys ja tulkinnanvaraisuus tuovat pysyvää epävarmuutta museoiden tekemien valintojen lainmukaisuudesta ja lisäävät riskiä oikeusprosessien käynnistymiseen. Museolakiuudistus muuttaa erityisesti nykyisten maakunta- ja aluetaidemuseoiden tehtävää ja toimintatapaa. Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta luo museoille kustannuspiikin vuosille 2018–2021, kun verkkosivut ja mobiilisovellukset on muutettava vastaamaan lain määrittelyä.

Museoiden lainsäädännölliseen toimintaympäristöön vaikuttavat huomattavasti myös kunta-, maakunta- ja sote-lainsäädäntö. Tätä muutosta on tarkasteltu enemmän poliittisen toimintaympäristön muutoksen kuvauksessa.

Lakiuudistukset lisäävät museotyön avoimuutta ja parantavat saavutettavuutta, mutta samalla museoiden hallinnollisen työn määrä kasvaa.

Muutokset ekologisessa toimintaympäristössä


Luonnonympäristössä tapahtuvilla muutoksilla on kasvava vaikutus museoiden toimintaan tämän strategiakauden aikana. Museoilta odotetaan sekä toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi että varautumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin. Ekologisuuden on näyttävä valinnoissa, joita tehdään esimerkiksi energiaa kuluttavissa ratkaisuissa (erityisesti lämmitys/jäähdytys) tai materiaalien kierrättämisessä. Museoilla on koulutuksellisen tehtävänsä vuoksi rooli myös ekologisten ratkaisujen edistämisessä.

Ilmastonmuutoksen seurausten ehkäisemisessä keskeistä on huomioida sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen sekä lisääntymisen vaikutukset erityisesti kokoelmiin.

Ekologisten ratkaisujen käyttöönotto on välttämätöntä myös museoiden myönteisen imagon kannalta. Kiinnostus luontoa ja ekologista elämäntapaa kohtaan kasvaa, ja luontoon liittyvät arvot vaikuttavat enenevässä määrin ihmisten valintoihin. Aineettomat palvelut ja lähipalvelut lisäävät suosiotaan samalla kun epäekologisina näyttäytyvät ratkaisut saavat kasvavaa kritiikkiä.