Turun museokeskus, Turun linna ja Turun kaupungin historiallinen museo
 

Euromuse.net

Museoliitto osallistuu partnerina euromuse.net portaalin kehittämiseen ja sisällöntuotantoon.

Suomen museoliitto on ollut mukana vuoden 2009 alusta lähtien EU-rahoitteisessa euromuse.net-hankkeessa. Hanke kestää vuoden 2010 loppuun saakka. Hanke kokoaa portaaliinsa kulttuurimatkailijoiden ja matkanjärjestäjien käyttöön tietoja eurooppalaisista museoista ja niiden näyttelyistä.

Keskeinen ajatus on paitsi koota Euroopan museoita yhteen osoitteeseen, tarjota tietoja museoista ja näyttelyistä matkailusektorin hyödynnettäväksi entistä helpommin. Yksittäinen matkanjärjestäjä voi liittyä mukaan hankkeeseen ja integroida euromusen näyttelytietokannan osaksi omaa tietojärjestelmäänsä.

Suomalaiset museot osallistuvat hankkeeseen Suomen museoliiton välityksellä. Museoiden ei tarvitse liittyä mukaan yksittäisinä toimijoina, vaan museoiden tiedot näyttelyineen ja tapahtumineen siirtyvät automaattisesti euromuse.netiin Museoliiton ylläpitämän Näyttelykalenterin kautta.

Euromuse on lähtenyt liikkeelle "suurimmista ja kauneimmista". Myös Suomen museoiden osalta edetään hierarkisessa järjestyksessä. Suomen museoliiton saatua virallisen hyväksynnän hankkeeseen osallistumisesta joulukuussa 2009, syötettiin euromusen tietokantaan keskusmuseoiden tiedot ja tulevat näyttelyt. Seuraavassa vaiheessa kevään 2010 aikana mukaan pääsevät aluetaidemuseot, maakuntamuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot. Vaiheessa kolme seuraavat muut merkittävimmät museokohteet. Euromusen visiona on kattava ammatillisten museoiden rekisteri. Tässä viimeisessä vaiheessa Suomesta mukaan pääsevät loput ammatillisesti hoidetut museot.

eTEN-rahoituksen päättyessa vuoden 2010 lopussa hanke jatkaa toimintaansa itsenäisesti.

Lisätietoja euromuse.net-projektista antaa Suomen museoliiton tiedottaja Janne Saavalainen, etunimi.sukunimi@museoliitto.fi, p. (09) 5841 1721.

Siirry sivun alkuun

Eurooppalainen näyttelyportaali

www.euromuse.net/fi/kotisivu/

 

 

 

Taistelimme - taistelemme
Kesäistä pitsiä ja kirjontaa